Menneet suhteet osa 3

Viimeisin parisuhteeni. Avioliitto joka päättyi eroon.

Listalla kolmas parisuhteeni.

Muistan ensikohtaamisen.

Niin erilainen tapaus kuin aiemmat.
Tällä kertaa en hullaantunut kuin aiemmin. Tällä kertaa kaikki lähti niin eri tavalla. Luulin olevani jo kypsä. Luulin hänen olevan kypsempi ja valmiimpi.

Suhteen alussa ilmaantui jo merkkejä, joita myöhemmin ajateltuna olisi pitänyt varoa ja jättää peli siihen. Mutta kuvittelin näiden asioiden muuttuvan parempaan kun olemme yhdessä. Toisin kävi.

Minusta tuli kuulemma vuosien mittaan vaativa. Hankala. Kontrolloiva.
Lapsi kuulemma muutti minut ja lapsesta tuli numero yksi.
Mutta niinhän se on, äitinä tunsin tärkeimmäksi asiaksi kasvattaa lapseni ja antaa hänelle parhaan mahdollisen huomion. Ensimmäiset vuodet sujuivat kuitenkin hyvin, myös parisuhteessa.
Jossain vaiheessa parisuhde muuttui ja kuoli pois.
Minä muutuin. Hän muuttui.
Vaikka sanotaan ettei ihminen mihinkään muutu. Kyllä muuttuu, sanon minä.

Mutta suhteen taustalla vaikutti erilaiset ja monet asiat vahvasti.
Oli mustasukkaisuutta, liian paljon erilaisuutta luonteissa, persoonallisuudessa, tavassa olla ihmisten kanssa, siinä kuinka olimme kasvaneet erilaisissa ympäristöissä, kuinka yleensäkin olimme tottuneet elämään elämää...
Miehen hankala suhde ex-vaimoon ja heidän yhteisten lapsien tuomat haasteet. Olin liian kiltti monessa asiassa tähän liittyen. Tein paljon heidän eteen mutta itse en saanut mitään.

Paljon oli asioita, joissa piti olla varovainen. Siitä kenen kanssa oli kaveri, kenestä jutteli ja mihin sävyyn jotta ei tulisi väärinymmärretyksi. Se oli vaikeaa ymmärtää, olinhan elänyt jo ennen häntä, mihin pyyhkisin menneisyyteni jos toisinaan ei ilmi tulisi asioita jo eletystä elämästä?
Mutta yksinkertaisesti lakkasin olemasta itseni. Sosiaalinen ja iloinen persoona katosi johonkin.
Sitä vanhaa minää etsin nyt uudelleen.

Ongelmia tuotti myös taloudellinen tilanne jota puitiin moneen otteeseen. Sitä kautta myös muut ongelmat lisääntyivät ja muuttivat muotoaan ja vähitellen tuli tunne, että olin ainoa aikuinen koko perheessä joka pyörittää palettia parhaansa mukaan. Toinen oli paikalla mutta ei läsnä arjessa.

Kun kaikki asiat alkoivat olla haasteellisia, tuntui että parempi olisi päästää irti ihmisestä, jonka kanssa jossain vaiheessa ajatteli elävänsä elämänsä loppuun asti.
Kun ahdistus sisällä kasvaa päivä päivältä ja hetket, jolloin oltiin erossa tuntui mahtavalta, tuli tietty piste jossa päättää suhde.
Vaikka mukana on lapsi, oman hyvinvointini kannalta tämä oli paras päätös. Toivon mukaan ajan myötä myös lapselle pystyy kertomaan paremmin ne asiat, joiden vuoksi perhe hajosi. Eikä pelkästään sen, että rakkaus loppui.

Hyvää tässä erossa on kuitenkin se, että se tapahtui sovussa. Ja olemme väleissä eron jälkeen.

Menneet suhteet osa 1

Mietiskelin näitä menneitä suhteitani. Siis niitä, joita voi parisuhteeksi kutsua. Ei mitään teiniajan lyhyitä hullaantumisia vaan ihan oikeita suhteita.

Ensimmäinen parisuhteeni.
Aivan ihana poikaystävä.
Olin niin hullaantunut ja onnellinen kun hänet sain.

Hyvännäköinen. Hauska. Pukeutui hyvin. Huumorintajuinen. Siisti. Fiksu. Työssäkäyvä. Asiallinen. Rento.

Meillä oli laaja kaveripiiri, pääosin hänen puoleltaan. Osa vapaita, osa pariutui meidän yhteisten vuosien lopulla. Meillä oli tietyt perinteet, joita vietettiin. Ihanaa nuoruuden vapaata aikaa olla ja mennä. Näitä perinteitä aikoinaan kaipasin, sillä siihen ne jäivät eron myötä.

Mihin kaikki sitten päättyi?
Löysin tähän suhteeseen liittyvän tekstin jokin aika sitten.
Olimme yhdessä reilut viisi vuotta. Itselläni oli jonkinlainen kriisi jo kun olimme olleet yhdessä kolme vuotta. Siinä vaiheessa taisin ehdottaa asioita, jotka eivät häntä siinä vaiheessa miellyttäneet. Olisiko siinä jo pitänyt osata keskustella että onko meillä lainkaan yhteisiä ajatuksia tulevaisuuden suhteen? Kenties.
Mutta hetkeksi kaikki taas oli paremmin. Mutta jossakin vaiheessa kunnioitus minua kohtaan hävisi. Niin myös hellyydenosoitukset. Kaikki ei ollut kohdillaan. Ja kun tultiin tiettyyn pisteeseen, päätin että nyt riittää. Ja erosimme. Siinä se. Piste.

Ihmisessä ei ollut kertakaikkiaan mitään vikaa.
Luulen, että taustalla oli siinä vaiheessa tietynlainen sitoutumiskammo. Tiesin, että hänellä oli takanaan melko pitkä suhde, mutta itse asiassa koskaan en saanut selville, mikä siinä meni pieleen. Ehkä meidän suhteemme alkoi liian pian toisen päättymisen jälkeen? Mutta taustalla saattoi myös olla kolmenkympin kriisi ja halu elää vielä vapaana.
Ihan tarkkaan en siis osaa sanoa, mikä meni pieleen. Painostinko ottamaan seuraavan askeleen ja hän ahdistui? Kenties.

Hassua on, miten muistista pyyhkiytyy asioita. Yritin miettiä mm. sitä, miten meillä hoitui arjen askareet. Hän oli siisti ja siinä asiassa meillä tuskin oli mitään ongelmia. Mutta miten meillä pelasi ruokailut? Söimmekö yhdessä? Kuka meillä teki ruuat, molemmat varmaan? Muistan kyllä, että hänellä oli tietyt ruuat, joita hän kokkaili. Ehkä se meni siis fifty-fifty ja ehkä söimme myös yhdessä.

Oli miten oli. Vietimme hyviä aikoja yhdessä. Paljon hauskoja asioita joita muistella vanhana.
Vai miten on, saako vanhojen heilojen perään muistella? Kyllä saa. Minun mielestäni.
Ne ovat osa elämääni eikä niitä saa pois pyyhittyä. Jokaisesta hetkestä olen saanut jotain myöhempien matkojen varrelle ja haalin niitä muistoja, joita minulla on. Niin kauan kuin muistini pelaa.

Eron jälkeen olemme tavanneet ehkä yhden käden sormilla lasketun määrän, maksimissaan sen tuplamäärän. Eli hyvin vähän. Tiedän, että hänellä on tänä päivänä avovaimo ja kaksi lasta.

Menneet suhteet: mikä meni pieleen ja mitä pitäisi oppia...

Osui silmiini Facebookissa linkki, jossa on merkit hyvästä kumppanista:  Juttu täällä

Pitihän se tietysti avata ja lukea.
Jäin oikein miettimään, mikä omissa suhteissani on mennyt pieleen.
Onko vika ollut kumppanissa (eli ei ole täyttänyt yllä olevan linkin KAIKKIA kriteereitä, hah) vai minussa vai molemmissa?

Sieltähän löytyi siis myös Miksi rakkaus kuolee? 6 yleistä syytä
sekä 8 asiaa, jotka tapahtuvat silloin, kun suhde on vakaalla pohjalla

Löytyihän noista kohdista aina jokin mikä piti paikkansa eri suhteiden kohdalla...


Ainakin varmasti se, että olen ollut ilmeisesti liian vaativa tai painostava.
Se nyt ei suoraan ollut noissa, mutta se on omasta mielestäni yksi vika minussa.
Sekä tietyllä tavalla tarve muuttaa toista. Lähinnä ehkä ulkoisesti esim pukeutumisen suhteen.
Jee, hyvä minä.
Itse olen asunut hyvin pitkään omillani, jolloin olen oppinut pärjäämään ja tekemään asioita itse. Olisikohan tämä vaikuttanut tapaani elää? Siihen, että halusin asioiden olevan tietyllä tavalla. Ehkä sitä odotti toiselta samaa, eikä ajatellut toisen luonteen olevan niin erilainen ettei kaikki mene aina odotusten mukaan.

Millä tavalla sitten olen ollut vaativa?
Olen vaatinut ottamaan askelen eteenpäin ja hankkimaan yhteisen asunnon, raha, vaatinut toista harkitsemaan muuttoa toiselle paikkakunnalle minun töideni takia, raha, kehottanut toista ryhdistäytymään oman työnhaun suhteen, raha, ottamaan osaa arjen askareisiin,  raha, olemaan läsnä...

Se, miksi tuolla välissä kummittelee aina raha, johtuu siitä, että ikävä kyllä, se on ollut aika merkittävässä roolissa varsinkin viimeisessä suhteessa. Asioihin olisi varmasti pitänyt hakea apua hyvissä ajoin, mutta toisaalta mietin, oliko jossakin mielen sopukoissa ollut jo tieto, että kaikesta huolimatta tämä tarina päättyy näin? Aina välillä tätä mietin ja kyllä, tavallaan suhteessa oli paljon asioita, joita ei yksinkertaisesti voinut tai kannattanut korjata. Lähtökohdatkin oli jo ehkä pielessä. Oli vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu.

Mutta vielä on mietittävää, mikä niissä suhteissa meni pieleen?
Näihin palaan varmasti myöhemmin... Mietin niitä vielä.

Tällaista suhdetta etsin vielä:

"Hyvässä parisuhteessa vallitsee vastavuoroisuus. Kunnioitan sinua enkä samalla hylkää itseäni. Kannan vastuun itsestäni ja annan sinun tehdä samoin. En pyri muuttamaan sinua enkä tee sinusta syypäätä omiin ongelmiini. Tiedän mihin minä lopun ja mistä sinä alat. Tällaisessa suhteessa vallitsee terve erillisyys, joka johtaa kykyyn kokea läheisyyttä. Paradoksaalisesti erillisyys siis on läheisyyden edellytys."