Katsaus aikaan heti eron jälkeen ja nyt

Varmastikin blogin alkuvaiheessa tulin kirjoittaneeksi, että meidän eropäätös tuli tehtyä jo aika paljon ennenkuin muutimme erillemme. Eli olin tavallani työstänyt sitä jo aika pitkän aikaa ennenkuin uusi arki koitti.
Jossakin varmasti sanotaan, kauanko noin keskimäärin menee eroon toipumiseen, mutta toki se on yksilöllinen asia. Ja miten määritellään se, milloin olet siitä toipunut?

Nyt kun itse katson taaksepäin ajassa, jonka olemme virallisesti asuneet erillämme, huomaan selkeän eron syksyn huonoihin hetkiin ja tähän päivään.

Muistan mm ne lapsen kanssa käydyt kiukkukohtaukset ja väsymykseni, joka purkautui kiukkumme keskellä itkuksi. Niitä hetkiä ei enää ole. Toki lapsi kiukuttelee ja äksyilee, se kuuluu hänen ikäiselleen normaaliin kasvuun. Mutta itse en enää 'lankea' itkuun, joka syksyllä vielä oli eittämättä aina lopputulos kun hän kiukutteli.
Toki uskon hänenkin tilanteensa olleen silloin vaikeampi kuin nyt, kun olemme tätä uutta elämää jonkin aikaa eläneet. Syksyiset kiukkukohtaukset olivat varmasti hyvin pitkälle erosta ja kaikesta muusta muutoksesta johtuvaa, kun taas tällä hetkellä kiukutellaan muuten vaan [joo, olemme molemmat vahvoja persoonia joilla rytisee ja paukkuu varmasti vielä monta vuotta eteenpäin... :) ].

Vaikka olenkin edelleen väsynyt, en ole sitä enää samalla tavalla kuin syksyllä olin. Tiedostan, että tämän hetken väsymys on hyvin paljon seurausta huonosta työpaikasta sillä aina sieltä poissa ollessani olen aivan eri virkeystasolla. Ja palatessani taas töihin raskas väsymys valtaa.
Edelleen olen tyytyväinen että minulla on töitä, mutta uuden paikan saaminen olisi aivan mahtava asia. Mieluusti jo tämän vuoden aikana.

Huvitti ennen joulua siskoni kommentti, kun yksin kotona ollessani sain ajatuksen siitä, mitä lapsi voisi joulumuistamisena viedä päiväkodin tädeille. Sisko tokaisi ettei minun pidä seuraavia askartelujuttuja miettiä vaan käydä treffeillä! Laitoinkin tässä viestiä hänelle taas, että en muuten aio mennä treffeille kun seuraavan kerran olen yksin vaan aion järjestää kaapit ja heittää kaiken turhan pois. Vaikka muutosta ei ole paljon aikaa, olen huomannut että kaapeissa on varmasti edelleen paljon sellaista, jonka voi vaan heittää pois tai laittaa kiertoon.

Mutta tästä päästään aiheeseen treffit ja miehet.
Vaikka toisinaan tulee hetkiä, jolloin kaipaa lähelleen sitä toista henkilöä, jonka kainaloon käpertyä sohvalle, en koe olevani valmis ajattelemaankaan mitään treffejä. Oikeastaan olen aina ollut aika huono treffeillä kävijä. Mutta tällä hetkellä ajatus siitä, että lähtisin jonkun tuntemattoman kanssa vaikka ravintolaan syömään, tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta. Eli ilmiselvästi sillä saralla on vielä matkaa siihen, että on valmis kohtaamaan miehiä. Tai oikeastaan, olen valmis kohtaamaan miehiä, mutta jollakin tavalla uskon (tai lähinnä toivon) että sellainen tulee vastaan jossakin paikassa, yllättäen. Niin ettei sitä tarvitse etsimällä etsiä. Täytyy vain olla oikea aika ja paikka, sitten joskus.

En myös millään ole valmis siihen, että jakaisin kotini jonkun kanssa.
En juuri nyt, kun olen taas rakentanut itselleni oman ja mieluisan kodin.
Vielä hetken ainakin haluan nauttia tästä 'vapaudestani'.


Tämä teksti nyt ei kerro koko totuutta sillä enhän odota mitään uutta päällimmäisenä mutta se kiteyttää ehkä sen ajatuksen mitä sitten joskus vielä toivon löytäväni:

Uusi viikko edessä

Edellisessä postauksessani mainitsin totaalisesta väsymyksestäni.
Varsinkin sunnuntaiaamu oli aivan käsittämättömän hankala, että pääsin edes ylös sängystä ja että oikeasti heräsin. Aamupalakaan ei oikein maistunut, ei edes se kahvi mikä kuuluu normaaleihin rutiineihin ja on melkein se pakonomainen asia joka aamu.

Mutta pääsin kuin pääsinkin ylös sängystä ja heräsinkin jossain vaiheessa aamupäivän aikana. Päivä kuitenkin meni hyvin leppoisissa tunnelmissa ja illalla päätin mennä ajoissa vielä nukkumaankin. Nyt aamulla olikin jo erilainen olotila herätessä, vaikka en mikään aamuihminen olekaan.

Ehkäpä eilinen väsymys oli ansaittua ja se hankala herääminenkin. Takana kuitenkin aika raskas viikko, joten olisiko nyt alkanut viikko taas hitusen parempi. Ainakin niin toivon.
uskon, että nämä tällaiset pienet kuopat kuuluvat matkaan, jota kuljetaan eteenpäin. Mutta niistä pääsee taas ylös ja voi jatkaa hetken hieman tasaisemmalla maalla.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Enää reilu viisi viikkoa jouluun!

Pari askelta taaksepäin...

Tämä viikko on ollut todella raskas. Olen ollut niin väsynyt ja lopen uuvuksissa kaikkeen. Jopa kaupassa käyntiä venytin ja venytin kunnes oli aivan pakko.
Eikä tätä tilannetta nyt ainakaan helpota tuo ulkona vallitseva pimeys, jonka viime päivinä on kruunannut myös sade.

Jollain tavalla ajatuksenkulkukin on ihan jumissa. Vaikka tekisi mieli kirjoittaa ja purkaa ajatuksia, tuntuu sekin mahdottomalta.

Kunnon loma olisi nyt paikoillaan jotta saisi nollattua tilanteen.
Tai edes jotakin aivan yltiöpäisen piristävää toimintaa.

Nyt on myös hetki, jolloin kaipaan kainaloa, johon voisin käpertyä. Vahvoja käsivarsia, jotka puristaisivat ja viestittäisivät että kaikki muuttuu parempaan.

Kehon epätasapaino

Huh huh. Onpas jollain tavalla raskas viikko menossa.
Väsymyksen lisäksi on muutoinkin huono olo ollut jo melkein koko viikon.

Olen kärsinyt jo vuosien ajan tiettyjen ruoka-aineiden sopimattomuudesta kropalleni ja luulen, että nyt olisi taas aika tarkastaa oma ruokavalio. Tiedän, että kroppani reagoi tällä tavalla myös stressiin ja murheisiin, joten pelkkä ruokavalio ei välttämättä auta. Mutta syytä olisi kuitenkin tarkistaa sekin taas kuosiin.

Lisäksi se energiahoito olisi nyt paikallaan. Jos saisi pienen avun keholle myös sieltä.

Voi kunpa tämä olotila helpoittaisi pian...

Menneet suhteet osa 3

Viimeisin parisuhteeni. Avioliitto joka päättyi eroon.

Listalla kolmas parisuhteeni.

Muistan ensikohtaamisen.

Niin erilainen tapaus kuin aiemmat.
Tällä kertaa en hullaantunut kuin aiemmin. Tällä kertaa kaikki lähti niin eri tavalla. Luulin olevani jo kypsä. Luulin hänen olevan kypsempi ja valmiimpi.

Suhteen alussa ilmaantui jo merkkejä, joita myöhemmin ajateltuna olisi pitänyt varoa ja jättää peli siihen. Mutta kuvittelin näiden asioiden muuttuvan parempaan kun olemme yhdessä. Toisin kävi.

Minusta tuli kuulemma vuosien mittaan vaativa. Hankala. Kontrolloiva.
Lapsi kuulemma muutti minut ja lapsesta tuli numero yksi.
Mutta niinhän se on, äitinä tunsin tärkeimmäksi asiaksi kasvattaa lapseni ja antaa hänelle parhaan mahdollisen huomion. Ensimmäiset vuodet sujuivat kuitenkin hyvin, myös parisuhteessa.
Jossain vaiheessa parisuhde muuttui ja kuoli pois.
Minä muutuin. Hän muuttui.
Vaikka sanotaan ettei ihminen mihinkään muutu. Kyllä muuttuu, sanon minä.

Mutta suhteen taustalla vaikutti erilaiset ja monet asiat vahvasti.
Oli mustasukkaisuutta, liian paljon erilaisuutta luonteissa, persoonallisuudessa, tavassa olla ihmisten kanssa, siinä kuinka olimme kasvaneet erilaisissa ympäristöissä, kuinka yleensäkin olimme tottuneet elämään elämää...
Miehen hankala suhde ex-vaimoon ja heidän yhteisten lapsien tuomat haasteet. Olin liian kiltti monessa asiassa tähän liittyen. Tein paljon heidän eteen mutta itse en saanut mitään.

Paljon oli asioita, joissa piti olla varovainen. Siitä kenen kanssa oli kaveri, kenestä jutteli ja mihin sävyyn jotta ei tulisi väärinymmärretyksi. Se oli vaikeaa ymmärtää, olinhan elänyt jo ennen häntä, mihin pyyhkisin menneisyyteni jos toisinaan ei ilmi tulisi asioita jo eletystä elämästä?
Mutta yksinkertaisesti lakkasin olemasta itseni. Sosiaalinen ja iloinen persoona katosi johonkin.
Sitä vanhaa minää etsin nyt uudelleen.

Ongelmia tuotti myös taloudellinen tilanne jota puitiin moneen otteeseen. Sitä kautta myös muut ongelmat lisääntyivät ja muuttivat muotoaan ja vähitellen tuli tunne, että olin ainoa aikuinen koko perheessä joka pyörittää palettia parhaansa mukaan. Toinen oli paikalla mutta ei läsnä arjessa.

Kun kaikki asiat alkoivat olla haasteellisia, tuntui että parempi olisi päästää irti ihmisestä, jonka kanssa jossain vaiheessa ajatteli elävänsä elämänsä loppuun asti.
Kun ahdistus sisällä kasvaa päivä päivältä ja hetket, jolloin oltiin erossa tuntui mahtavalta, tuli tietty piste jossa päättää suhde.
Vaikka mukana on lapsi, oman hyvinvointini kannalta tämä oli paras päätös. Toivon mukaan ajan myötä myös lapselle pystyy kertomaan paremmin ne asiat, joiden vuoksi perhe hajosi. Eikä pelkästään sen, että rakkaus loppui.

Hyvää tässä erossa on kuitenkin se, että se tapahtui sovussa. Ja olemme väleissä eron jälkeen.

Kiitos!

Havahduin kävellessäni töihin, että ehkä olemme lapseni kanssa ottaneet yhden askeleen eteenpäin tässä muutoksessa.

Kesäloman jälkeen oli hetkiä, joskus useammankin kerran viikossa, kun väsymyksestäni johtuen itkin kun hän kiukutteli ja mikään ei ollut hyvin. Tällaista ei ole itse asiassa tapahtunut enää muutamaan viikkoon. En edes muista, milloin viimeksi.

Vaikka itse tiedostan olevani väsynyt, huomaan että arki sujuu kuitenkin jo paremmin kuin muutama kuukausi sitten.

Olen todella kiitollinen, että huomasin tämän muutoksen. Usein sitä vain elää huomaamatta hyviä asioita joita ympärillä tapahtuu. Ja tämä on mielestäni oikein hyvä asia huomata ja olla kiitollinen.

Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Mitä seuraavaksi?

Olen ollut väsynyt jo jonkin aikaa ja tulin miettineeksi taas asiaa.

Väsymys ei yksin voi johtua tästä muutoksesta, joka elämässä on tapahtunut. Toki sillä on vaikutuksensa, mutta sen lisäksi yksi syy siihen on tyytymättömyys työhöni.

Aiemmin kirjoitinkin että olen pyrkinyt hallitsemaan mieleni niin, että teen sen minkä pystyn enkä yritä muuta. Mutta koska työyhteisö ei ole paras mahdollinen, tai siis lähinnä esimies, en ole täysin pystynyt noudattamaan tuota ajatustani.

Tässä viikko viikon jälkeen on ilmaantunut taas asioita, jotka saavat ihokarvani pystyyn ja mieleni mustaksi tähän työhön. Pitäisi olla tyytyväinen että on työpaikka, mutta tämä kyllä syö voimiani enemmän kuin tarpeeksi. Nyt siis pitäisi löytää voimia jostakin siihen, että miettisi mitä muuta sitä voisi tehdä. Voi kunpa tulisi joku joka hoitaisi tämän asian puolestani.

Elokuun viimeinen - vielä on kesää jäljellä

Aika kuluu kuin siivillä, muutaman tunnin kuluttua on jo syyskuu. Mihin tämä aika kuluu?

Viime viikko meni silmänräpäyksessä, oli kaikenlaista ohjelmaa ja nyt kun uusi viikko alkaa, olenkin jo valmiiksi väsynyt... mitäköhän tästä vielä tulee... hieman on sellainen olotila että flunssa olisi tuloillaan joten sitäkin vastaan pitäisi taistella.

Muutoin oma olotila on melko tasainen. Välillä tulee hetkiä, jolloin tekisi vain nukkua ja toivoa, että tulisi joku joka huolehtisi askareista puolestani. Varsinkin niinä hetkinä, kun känkkä ränkkä astuu taloon ja omaa kärsivällisyyttä koetellaan. Joitakin kertoja on oma väsymys purkautunut itkuna lapsen edessä, kun ei vain ole jaksanut enää sitä jatkuvaa taistelua ja asioista vääntämistä. Mutta sallin sen. Onhan lapsellakin oikeus näyttää tunteensa, niin myös minullakin.

Mutta ihanaa on tämä kesäisen lämmin sää, josta saadaan ainakin muutama päivä nauttia ennen sateita.

"Lapsi kyllä opettaa äitiä herkistymään. Lapsen kanssa äiti oppii, että ei voi kontrolloida maailmaa. Lapsi repii esiin kaikki ne tunteet, joita äiti on hartaudella piilotellut vuosikausia. Lapsi avaa äidin olemaan aito ja valmis."
(löysin tekstin Hidasta elämää-yhteisön Fb-sivulta)