Listalla kolmas parisuhteeni.
Muistan ensikohtaamisen.
Niin erilainen tapaus kuin aiemmat.
Tällä kertaa en hullaantunut kuin aiemmin. Tällä kertaa kaikki lähti niin eri tavalla. Luulin olevani jo kypsä. Luulin hänen olevan kypsempi ja valmiimpi.
Suhteen alussa ilmaantui jo merkkejä, joita myöhemmin ajateltuna olisi pitänyt varoa ja jättää peli siihen. Mutta kuvittelin näiden asioiden muuttuvan parempaan kun olemme yhdessä. Toisin kävi.
Minusta tuli kuulemma vuosien mittaan vaativa. Hankala. Kontrolloiva.
Lapsi kuulemma muutti minut ja lapsesta tuli numero yksi.
Mutta niinhän se on, äitinä tunsin tärkeimmäksi asiaksi kasvattaa lapseni ja antaa hänelle parhaan mahdollisen huomion. Ensimmäiset vuodet sujuivat kuitenkin hyvin, myös parisuhteessa.
Jossain vaiheessa parisuhde muuttui ja kuoli pois.
Minä muutuin. Hän muuttui.
Vaikka sanotaan ettei ihminen mihinkään muutu. Kyllä muuttuu, sanon minä.
Mutta suhteen taustalla vaikutti erilaiset ja monet asiat vahvasti.
Oli mustasukkaisuutta, liian paljon erilaisuutta luonteissa, persoonallisuudessa, tavassa olla ihmisten kanssa, siinä kuinka olimme kasvaneet erilaisissa ympäristöissä, kuinka yleensäkin olimme tottuneet elämään elämää...
Miehen hankala suhde ex-vaimoon ja heidän yhteisten lapsien tuomat haasteet. Olin liian kiltti monessa asiassa tähän liittyen. Tein paljon heidän eteen mutta itse en saanut mitään.
Paljon oli asioita, joissa piti olla varovainen. Siitä kenen kanssa oli kaveri, kenestä jutteli ja mihin sävyyn jotta ei tulisi väärinymmärretyksi. Se oli vaikeaa ymmärtää, olinhan elänyt jo ennen häntä, mihin pyyhkisin menneisyyteni jos toisinaan ei ilmi tulisi asioita jo eletystä elämästä?
Mutta yksinkertaisesti lakkasin olemasta itseni. Sosiaalinen ja iloinen persoona katosi johonkin.
Sitä vanhaa minää etsin nyt uudelleen.
Ongelmia tuotti myös taloudellinen tilanne jota puitiin moneen otteeseen. Sitä kautta myös muut ongelmat lisääntyivät ja muuttivat muotoaan ja vähitellen tuli tunne, että olin ainoa aikuinen koko perheessä joka pyörittää palettia parhaansa mukaan. Toinen oli paikalla mutta ei läsnä arjessa.
Kun kaikki asiat alkoivat olla haasteellisia, tuntui että parempi olisi päästää irti ihmisestä, jonka kanssa jossain vaiheessa ajatteli elävänsä elämänsä loppuun asti.
Kun ahdistus sisällä kasvaa päivä päivältä ja hetket, jolloin oltiin erossa tuntui mahtavalta, tuli tietty piste jossa päättää suhde.
Vaikka mukana on lapsi, oman hyvinvointini kannalta tämä oli paras päätös. Toivon mukaan ajan myötä myös lapselle pystyy kertomaan paremmin ne asiat, joiden vuoksi perhe hajosi. Eikä pelkästään sen, että rakkaus loppui.
Hyvää tässä erossa on kuitenkin se, että se tapahtui sovussa. Ja olemme väleissä eron jälkeen.
