Kiitos!

Havahduin kävellessäni töihin, että ehkä olemme lapseni kanssa ottaneet yhden askeleen eteenpäin tässä muutoksessa.

Kesäloman jälkeen oli hetkiä, joskus useammankin kerran viikossa, kun väsymyksestäni johtuen itkin kun hän kiukutteli ja mikään ei ollut hyvin. Tällaista ei ole itse asiassa tapahtunut enää muutamaan viikkoon. En edes muista, milloin viimeksi.

Vaikka itse tiedostan olevani väsynyt, huomaan että arki sujuu kuitenkin jo paremmin kuin muutama kuukausi sitten.

Olen todella kiitollinen, että huomasin tämän muutoksen. Usein sitä vain elää huomaamatta hyviä asioita joita ympärillä tapahtuu. Ja tämä on mielestäni oikein hyvä asia huomata ja olla kiitollinen.

Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Ehjäksi - Kertomus hyvästä erosta // julkaisupäivä tänään

Aiemmin mainitsin lukeneeni artikkelin (Aiheesta luettua) jossa kerrottiin naisesta (Heli Thoren) joka kirjoitti kirjan eronsa kokemuksista ja haastatteli muita eronneita myös siihen.

Tänään on tuon kirjan julkisupäivä, pitänee kaivaa kirja jostakin sillä vaikuttaa mielenkiintoiselta luettavalta.

Tässä artikkeli, jossa kirjasta otteita: Ehjäksi - Kertomus hyvästä erosta



Itse täytyy sanoa, että ei ole tullut mieleenikään harrastaa mitää yhden illan juttuja laastarina suhteen päättymiselle. Nuorempana sitä ehkä tulikin tehtyä niin, mutta tällä hetkellä on jo kypsempi ja sen verran aikuinen ja kasvanut, että siihen en enää ryhdy. Enkä siis ole ryhtynytkään. Nyt aion ottaa rauhallisesti ja katsoa, mitä elämä eteen tuo. Juuri tällä hetkellä en edes osaa kaivata parisuhdetta, vaan nautin siitä että saan itse rakentaa omaa arkea ja omaa kotia.
Nautin 'vapaudestani' olla ja elää niinkuin itse juuri nyt haluan. Toki enemmän haluaisin vapaa-aikaa olla ja liikkua, mutta lapsen kanssa se nyt ei ihan ole mahdollista. Kyllä senkin aika vielä tulee.
Kuten myös se päivä, kun kaipaan yhä enemmän toista ihmistä rinnalleni, mutta juuri nyt sen aika ei ole.

Ote ylhäällä mainitusta artikkelista ja kirjasta:

"Tärkein opetus on helppoa sanoa, haastava toteuttaa, mutta hyvin oleellinen: Itsestä löytyvä onni on kaikkein kestävintä laatua.

Hetkellä, jolloin tunnet olevasi rakastettu, tuntemasi rakkaus ei tule mistään ulkopuolelta, vaan se on sinussa."

Mitä seuraavaksi? - mietityttää aina vaan...

Muutama viikko sitten kirjoittelinkin jo tästä aiheesta Mitä seuraavaksi? ja se pyörii nyt aina vain enemmän ja enemmän mielessä. Voisi ehkä olla parempi saada välillä jotain muuta mietittävää, sillä tämä asia tuntuu junnaavan vain paikoillaan.


En tiedä, olisiko apua jos asiasta keskustelisi jonkun asiantuntijan kanssa vai mitä asialle oikein tekisi? Tuskinpa kukaan tulee ovenikaan taakse hakemaan minua unelmatyöhöni. Tai ei ainakaan vielä tähän päivään mennessä ole tullut.


En vain oikein tiedä, mikä taho osaisi asiassa auttaa? Olen joskus keskustellut asiaan liittyen jonkun kanssa ja tuntui että se oli yhtä tyhjän kanssa. Lähinnä se meni siihen tyyliin että itseltäni kysyttiin jotain ja siihen asiantuntija totesi että kuulostaa hyvältä. Itse kaipaisin sellaista syvällistä pohdintaa, missä asiaa kunnolla pohditaan ja mietitään joka kantilta ja sitten niitä eri vaihtoehtoja löytyisi joita voisi miettiä ja työstää.

Itselläni on kuitenkin kokemusta aika lailla mutta se niiden saaminen esimerkiksi työhakemukseen on vaikeaa. Kun ei mitään romaania viitsisi laittaa luettavaksi, sitä kun kukaan tuskin edes vaivautuu katsomaan jos hakemuksessa on useampi sivu. Ja siihen päälle vielä pitäisi miettiä itselleen sopiva hinta. Ei ole helppoa.

Uskaltaakohan sitä kirjoittaa...

Heti kun tämän kirjoittaa, käy niin että ollaan samassa tilanteessa kuin viikko sitten... ;)

No, kirjoitan kuitenkin.

Meillä on siis mennyt nyt melkein koko viikko todella hienosti pikkuihmisen kanssa. Hän on ollut todella hyväntuulinen ja iloinen, herännytkin jopa omatoimisesti muutamana aamuna.
En tiedä, alkaako siis pikku hiljaa helpottamaan hänellä tämä muutos, jonka keskellä elämme.
Hän on hyvin voimakkaasti reagoinut tietyin sanoin ja teoin viime aikoina ja uskon sen johtuvan tästä uudesta elämäntilanteesta.

Mutta nyt toivon, että pienin askelin menemme eteenpäin tässäkin asiassa :)

Elämä on nyt

Silmiini osui niin ihana teksti, että pakko jakaa se täällä.

Tämän kun muistaisi aina, niin hienoa!

"Kellon viisarit ovat rauenneet,

eikä aika kahlitse enää.

Elämä ei ole sitten joskus – elämä on nyt." 

Korun voi tilata täältä (kuva lainattu myös sivuilta)

Luonnon ihanuus ja rauhoittava voima

"Hyvä päivä, 

sen teemme itse, 
kukaan ei pilaa päiväämme jos niin päätämme, 
kohtaa vain myönteisiä ihmisiä, 
päätä, kukaan ei pilaa päivääsi, elämääsi, 
ole vain onnellinen jokaisesta hetkestä, 
vaikka olet yksin, 
siitäkin voi nauttia, 
siis nauti."

(tuntematon)


Rentouttaa päästä rantaan istumaan ja kuuntelemaan hiljaisuutta.
Korvissa vain tuulen suhina ja vesi joka lyö rantakallioon.

Olen pyrkinyt käyttämään vapaa-aikaani siihen, että hiljennyn istumaan veden ääreen. Vain katselemaan sitä ihanaa maisemaa joka edessä avautuu ja kuuntelemaan luonnonääniä.
Olisi ihanaa jos siihen olisi mahdollisuus joka päivä, nauttia hetki kiireettömyydestä ja antaa ajatusten kulkea vapaana raikkaassa ilmassa.

Olen viime aikoina opetellut nauttimaan pienistä asioista, joilla saa voimaa arkeen. Se voi olla rauhallinen kahvihetki, lehden lukeminen, musiikin kuuntelu, kotiaskareiden parissa mietiskely. Yrittänyt opetella elämään niin, että nauttii hetkistä joita elämä eteen tuo. Pyrkinyt pääsemään eroon negatiivisuudesta, jota aika ajoin ilmaantuu ja jossakin vaiheessa huomasin sitä olevan liikaa elämässäni. Tämä on yksi askel kohti vanhaa minää, jossa ilolla ja positiivisuudella oli enemmän tilaa.

Menneet suhteet osa 2

Jatkan miettimällä menneitä suhteitani.

Toinen parisuhteeni.

Ne silmät. Kirkkaansiniset.
Muistan ensikohtaamisen. Etenkin ne silmät.
Muistan myös sen päivämäärän.

Niin erilainen tapaus kuin edellinen.

Jälleen hullaannuin ja olin onnesta sekaisin saadessani hänet itselleni.

Persoonallinen. Hauska. Huumorintajuinen. Fiksu. Rento.



Mukava perhekin tuli kaupan päälle. Oli ilo olla heidän luonaan. Heidän luonaankin sai olla oma itsensä eikä tarvinnut jännittää tai pelätä että tekisi jotain väärin. Niin ihanan tavallisia kuin itsekin olen. Elämä oli hyvin leppoisaa. Niin kauan kuin sitä jatkui.

Elettiin vielä 'nuoruuden' vapaata aikaa. Oli omia juttuja, kavereita. Tietynlainen vapaus olla ja mennä.

Elämä ei kuitenkaan ollut aina ollut hänellä helppoa. Taustalla oli masennusta, väsymystä, epäonnistumisia.
Epävarmuus tulevasta. Se oli ehkä suurin koetinkivi.

Itse olin kuitenkin tavallaan 'vakaalla pohjalla', kävin töissä ja elätin itseni. Toisin kuin hän.
En tiedä, painostinko häntä liikaa juuri tämän asian tiimoilta.
Toki yritin olla kannustava ja rohkaiseva, mutta jotenkin se asia vain ei edennyt.

On taas niin vaikea sanoa, mikä oikeasti meni pieleen.
Muistan vain, kuinka toisinaan iltaisin nukkumaan mennessä itkin pahaa oloani. Itkin mutta en puhunut mitään.

Ehkä olimme kuitenkin liikaa eri maailmoista. En tiedä.
Niiden vuosien aikana kun olimme yhdessä, löysin kuitenkin sen puolen itsestäni, että on ihanaa olla omanlaisensa. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Jokaisella on vapaus olla aito oma itsensä.
Ja näiden vuosien aikana tapasinkin monta valloittavaa persoonaa. Oman tiensä kulkijaa.

Ehkä olin hänelle tietynlainen pelastaja, joka nosti hänet sieltä pahimmasta kuopasta sen reunalle ja hänen oli siitä parempi jatkaa matkaa taas eteenpäin. Omillaan. Hän ei ollut vielä valmis sitoutumaan sillä tavalla kuin itse olisin ollut. Ehkä myös itse kaipasin jo vakautta elämääni ja hänen kanssaan sitä en saanut.

Mutta hänelle kuuluu tänä päivänä hyvää, on avovaimo ja kaksi lasta. Elämä siis on kaiketi mallillaan.