Oi ihana kesä

Hiljaiseloa on tullut vietettyä tällä saralla jo jonkin aikaa.
Ei vain ole ollut aikaa istahtaa koneen ääreen kun on ollut muuta puuhaa.

Parvekekukat edelleen hengissä, parisuhde hyvässä kunnossa ja ulkonakin mitä mainioin kesäsää.
No jaa, ehkä jopa hieman liian lämmintä.
Mutta ei valiteta nyt kun lämpöä riittää.

Kevät on ollut uudenlaista, ihanaa aikaa parisuhteessa miehen kanssa, jonka kanssa asiat sujuvat mutkattomasti.
Saan olla oma itseni, hengittää vapaasti, pelkäämättä mitä sanon tai teen.

Saan rakastaa ja olla rakastettu.

Kevättä rinnassa...tai parvekkeella

Ihanaa, kevät tulee!

Viikonloppuna oli lopultakin mukavan keväinen sää ja parveke sai jo hieman väriä kukkien muodossa.
Tässä kevään mittaan pitää kyllä hieman vielä hankkia silmäniloa sinne lisää.

Mutta onhan sitä kevättä toki jo muuallakin.
Parisuhderintamalla asiat ovat hyvällä mallilla.
On ihanaa olla ihmisen kanssa, joka on samalla aaltopituudella kuin itse on.
Saa olla oma itsensä eikä tarvitse miettiä, voinko sanoa tai tehdä näin, ettei toinen vain käsitä asiaa väärin.
Ihmisen, jonka kanssa jakaa saman arvomaailman ja hänen seurassaan on hyvä olla.

Pieniä suuria asioita

Nyt kun on asunut omillaan taas jonkin aikaa, on elämä ollut ihanaa.
Vaikka onhan aina toisinaan rankkaakin pyörittää arkea yksin...

Mutta lähinnä tarkoitan sitä tilaa hengittää vapaasti.
Olla oma itsensä. Syyttää vain itseään jos jokin asia jää tekemättä ja paikat on sikin sokin.

Olen myös yrittänyt miettiä aiempia suhteita ja seikkoja, mikä niissä meni pieleen.
Yrittänyt myös miettiä että minkälaisen suhteen haluan nyt.



Luulin jo päässeeni asioissa eteenpäin mutta lukiessani tämän tekstin Erosta aikaa: Oppikoulu kaikki taas pysähtyi. Jollain tavalla tämä osui ja upposi niin että pahaa tekee. Ensimmäinen kohta ei niinkään, sillä aina toisinaan huomioin muut paremmin kuin itseni.
Mutta siis yleisellä tasolla tunnistan itseni tästä tekstistä.

Nyt pelkäänkin, olenko valmis tähän suhteeseen jossa nyt olen.
Osaanko osoittaa tunteeni ja tarpeeni riittävän hyvin?
Osaanko joustaa?
Osaanko pyytää anteeksi?
Muistanko kiittää toista enkä vain aina nalkuttaa?

Aika näyttää.
Mutta tämän hetken tunne on se, että olen miehen kanssa, jonka kanssa ei tarvitse nalkuttaa koko ajan. Ainakin yhteinen aika, jota olemme tähän asti viettäneet, on osoittanut miehessä piirteitä, joita exässä ei ollut.
Ja ne ovat juuri niitä hyviä piirteitä, joita miehellä odotan olevan. Pieniä, mutta kuitenkin niin tärkeitä.
Lapsetkaan eivät ensi tapaamisella käyneet toistensa kimppuun vaan homma sujui heilläkin, mitä nyt pientä kinastelua lelujen parissa oli... :)

Vaikka lukemani blogiteksti siis pysähdytti ja sai aikaan pientä pelon tunnetta, olo on tällä hetkellä huojentunut. Ihanan onnellinen.

Kutsun kevättä!

Hiljaiseloa ollut tällä rintamalla taas hetken aikaa.
Töissä on ollut kiirettä ja vapaa-ajalla on vain halunnut nautiskella ilman mitään nettiin liittyvää.

En tiedä, onko myös hieman jotain kevätväsymystä ilmassa, mutta nyt niin toivoisin, että kaikki tuo lumi ja jää sulaisi pois.
Onneksi sentään on jo paljon valoisampaa eli ainakin siltä osin mennään kohti kevättä.

Mutta olen niin lopen kyllästynyt tähän ilmastoon jossa aamulla on kylmä, iltapäivällä plussalla.
Yöllä maa jäätyy ja aamulla saa liukastella töihin. Iltapäivällä on sulaa ja sukat kastuu.

Niin toivoisin ihania auringonpaisteisia päiviä aamusta iltaan.
Haluaisin jo nähdä kuinka luonto puhkeaa kukkaan ja kaunis vihreys valtaa kaupungin.

Minä kutsun siis kevättä, tule jo! Odotan täällä!

Puoli Vuotta Syntymästä

17.8.2015 kirjoitin ensimmäisen tekstini tähän elämäni ensimmäiseen blogiini: näet sen täältä.
Silloin mietin, onko minusta kirjoittajaksi vai ei.

Tällä hetkellä julkaistuja tekstejä on 52.
Ja tämä on siis 53.
Keskimäärin siis kaksi tekstiä viikossa.

Toisinaan tekstiä tuli useammin ja toisinaan taas luovien taukojen jälkeen.
Mutta jonkin verran siis olen saanut kirjoitettua ajatuksia ja elettyä elämää ylös.

Paljon olen varmasti asioita työstänyt blogin ulkopuolellakin eivätkä kaikki asiat ole päätyneet tekstiksi.


Mutta missä olin puoli vuotta sitten?

Uuden elämän alussa.
Eronneena, yksinhuoltajana, sinkkuna, "uudessa" kaupungissa, uudessa kodissa.
Aika riekaleina vaikka ulospäin se tuskin näkyi niin hyvin.

Missä olen nyt?

Tietyllä tavalla taas uuden elämän alussa.
Edelleen olen eronnut ja yksinhuoltaja. "Uusi" kaupunki ja koti ovat ihania.
Mutta nyt en enää voisi sanoa olevani sinkku.

Tinder kokeilun myötä elämä heitti kuperkeikkaa ja nyt askel askeleelta mennään kohti suhdetta, josta toivon tulevan kaikin puolin hyvän.

Haasteeton se ei tule olemaan.
Välimatka erottaa mutta toisaalta mietin, että ehkä tällä hetkellä se on juuri hyvä. Näin ei tule tehtyä mitään hätiköityjä asioita ja voimme rauhassa katsoa mitä se tuo mukanaan.
Välimatka aiheuttaa eniten ikävää fyysistä läheisyyttä kohtaan mutta onneksi on puhelin ja voimme keskustella päivän kuulumiset aina iltaisin.

Aika näyttää, mihin tämä johtaa. Toivottavasti pitkään ja hyvään suhteeseen.
Samalla aika näyttää, mitä täällä kirjoittelen ja kuinka usein.

Elämä on siis melko aurinkoista tällä hetkellä, kuten ulkonakin juuri nyt! :)
Toivon kaikille aurinkoista aikaa elämään!

Ystävänpäivä

Ihanaa

Ystävänpäivää

kaikille!

Tie vie eteenpäin...

Niinhän se oli, ettei ollut tarkoitus vielä lähteä treffailemaan tai etsimään mitään miesjuttuja tässä vaiheessa.

Mutta niin se vain kaikki muuttuu ihan noin vain.

Vatsassa pyörii perhosia, olemus on yhtä hymyä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Mieli harhailee jossain muualla kuin pitäisi.

Ja hieman pelottaa että mitä tästä tulee.
Uskallanko lähteä tosissani tähän mukaan?

Tilanne on kuitenkin niin erilainen kuin aiemmin sinkkuna olleena. Kuvioissa on nyt myös lapsi, eikä kaikkeen voi lähteä noin vain. On ajateltava muitakin kuin itseään.

Nyt mennään hitaasti, askel kerrallaan.