Kiitos!

Havahduin kävellessäni töihin, että ehkä olemme lapseni kanssa ottaneet yhden askeleen eteenpäin tässä muutoksessa.

Kesäloman jälkeen oli hetkiä, joskus useammankin kerran viikossa, kun väsymyksestäni johtuen itkin kun hän kiukutteli ja mikään ei ollut hyvin. Tällaista ei ole itse asiassa tapahtunut enää muutamaan viikkoon. En edes muista, milloin viimeksi.

Vaikka itse tiedostan olevani väsynyt, huomaan että arki sujuu kuitenkin jo paremmin kuin muutama kuukausi sitten.

Olen todella kiitollinen, että huomasin tämän muutoksen. Usein sitä vain elää huomaamatta hyviä asioita joita ympärillä tapahtuu. Ja tämä on mielestäni oikein hyvä asia huomata ja olla kiitollinen.

Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Ehjäksi - Kertomus hyvästä erosta // julkaisupäivä tänään

Aiemmin mainitsin lukeneeni artikkelin (Aiheesta luettua) jossa kerrottiin naisesta (Heli Thoren) joka kirjoitti kirjan eronsa kokemuksista ja haastatteli muita eronneita myös siihen.

Tänään on tuon kirjan julkisupäivä, pitänee kaivaa kirja jostakin sillä vaikuttaa mielenkiintoiselta luettavalta.

Tässä artikkeli, jossa kirjasta otteita: Ehjäksi - Kertomus hyvästä erosta



Itse täytyy sanoa, että ei ole tullut mieleenikään harrastaa mitää yhden illan juttuja laastarina suhteen päättymiselle. Nuorempana sitä ehkä tulikin tehtyä niin, mutta tällä hetkellä on jo kypsempi ja sen verran aikuinen ja kasvanut, että siihen en enää ryhdy. Enkä siis ole ryhtynytkään. Nyt aion ottaa rauhallisesti ja katsoa, mitä elämä eteen tuo. Juuri tällä hetkellä en edes osaa kaivata parisuhdetta, vaan nautin siitä että saan itse rakentaa omaa arkea ja omaa kotia.
Nautin 'vapaudestani' olla ja elää niinkuin itse juuri nyt haluan. Toki enemmän haluaisin vapaa-aikaa olla ja liikkua, mutta lapsen kanssa se nyt ei ihan ole mahdollista. Kyllä senkin aika vielä tulee.
Kuten myös se päivä, kun kaipaan yhä enemmän toista ihmistä rinnalleni, mutta juuri nyt sen aika ei ole.

Ote ylhäällä mainitusta artikkelista ja kirjasta:

"Tärkein opetus on helppoa sanoa, haastava toteuttaa, mutta hyvin oleellinen: Itsestä löytyvä onni on kaikkein kestävintä laatua.

Hetkellä, jolloin tunnet olevasi rakastettu, tuntemasi rakkaus ei tule mistään ulkopuolelta, vaan se on sinussa."

Mitä seuraavaksi? - mietityttää aina vaan...

Muutama viikko sitten kirjoittelinkin jo tästä aiheesta Mitä seuraavaksi? ja se pyörii nyt aina vain enemmän ja enemmän mielessä. Voisi ehkä olla parempi saada välillä jotain muuta mietittävää, sillä tämä asia tuntuu junnaavan vain paikoillaan.


En tiedä, olisiko apua jos asiasta keskustelisi jonkun asiantuntijan kanssa vai mitä asialle oikein tekisi? Tuskinpa kukaan tulee ovenikaan taakse hakemaan minua unelmatyöhöni. Tai ei ainakaan vielä tähän päivään mennessä ole tullut.


En vain oikein tiedä, mikä taho osaisi asiassa auttaa? Olen joskus keskustellut asiaan liittyen jonkun kanssa ja tuntui että se oli yhtä tyhjän kanssa. Lähinnä se meni siihen tyyliin että itseltäni kysyttiin jotain ja siihen asiantuntija totesi että kuulostaa hyvältä. Itse kaipaisin sellaista syvällistä pohdintaa, missä asiaa kunnolla pohditaan ja mietitään joka kantilta ja sitten niitä eri vaihtoehtoja löytyisi joita voisi miettiä ja työstää.

Itselläni on kuitenkin kokemusta aika lailla mutta se niiden saaminen esimerkiksi työhakemukseen on vaikeaa. Kun ei mitään romaania viitsisi laittaa luettavaksi, sitä kun kukaan tuskin edes vaivautuu katsomaan jos hakemuksessa on useampi sivu. Ja siihen päälle vielä pitäisi miettiä itselleen sopiva hinta. Ei ole helppoa.

Uskaltaakohan sitä kirjoittaa...

Heti kun tämän kirjoittaa, käy niin että ollaan samassa tilanteessa kuin viikko sitten... ;)

No, kirjoitan kuitenkin.

Meillä on siis mennyt nyt melkein koko viikko todella hienosti pikkuihmisen kanssa. Hän on ollut todella hyväntuulinen ja iloinen, herännytkin jopa omatoimisesti muutamana aamuna.
En tiedä, alkaako siis pikku hiljaa helpottamaan hänellä tämä muutos, jonka keskellä elämme.
Hän on hyvin voimakkaasti reagoinut tietyin sanoin ja teoin viime aikoina ja uskon sen johtuvan tästä uudesta elämäntilanteesta.

Mutta nyt toivon, että pienin askelin menemme eteenpäin tässäkin asiassa :)

Elämä on nyt

Silmiini osui niin ihana teksti, että pakko jakaa se täällä.

Tämän kun muistaisi aina, niin hienoa!

"Kellon viisarit ovat rauenneet,

eikä aika kahlitse enää.

Elämä ei ole sitten joskus – elämä on nyt." 

Korun voi tilata täältä (kuva lainattu myös sivuilta)

Luonnon ihanuus ja rauhoittava voima

"Hyvä päivä, 

sen teemme itse, 
kukaan ei pilaa päiväämme jos niin päätämme, 
kohtaa vain myönteisiä ihmisiä, 
päätä, kukaan ei pilaa päivääsi, elämääsi, 
ole vain onnellinen jokaisesta hetkestä, 
vaikka olet yksin, 
siitäkin voi nauttia, 
siis nauti."

(tuntematon)


Rentouttaa päästä rantaan istumaan ja kuuntelemaan hiljaisuutta.
Korvissa vain tuulen suhina ja vesi joka lyö rantakallioon.

Olen pyrkinyt käyttämään vapaa-aikaani siihen, että hiljennyn istumaan veden ääreen. Vain katselemaan sitä ihanaa maisemaa joka edessä avautuu ja kuuntelemaan luonnonääniä.
Olisi ihanaa jos siihen olisi mahdollisuus joka päivä, nauttia hetki kiireettömyydestä ja antaa ajatusten kulkea vapaana raikkaassa ilmassa.

Olen viime aikoina opetellut nauttimaan pienistä asioista, joilla saa voimaa arkeen. Se voi olla rauhallinen kahvihetki, lehden lukeminen, musiikin kuuntelu, kotiaskareiden parissa mietiskely. Yrittänyt opetella elämään niin, että nauttii hetkistä joita elämä eteen tuo. Pyrkinyt pääsemään eroon negatiivisuudesta, jota aika ajoin ilmaantuu ja jossakin vaiheessa huomasin sitä olevan liikaa elämässäni. Tämä on yksi askel kohti vanhaa minää, jossa ilolla ja positiivisuudella oli enemmän tilaa.

Menneet suhteet osa 2

Jatkan miettimällä menneitä suhteitani.

Toinen parisuhteeni.

Ne silmät. Kirkkaansiniset.
Muistan ensikohtaamisen. Etenkin ne silmät.
Muistan myös sen päivämäärän.

Niin erilainen tapaus kuin edellinen.

Jälleen hullaannuin ja olin onnesta sekaisin saadessani hänet itselleni.

Persoonallinen. Hauska. Huumorintajuinen. Fiksu. Rento.



Mukava perhekin tuli kaupan päälle. Oli ilo olla heidän luonaan. Heidän luonaankin sai olla oma itsensä eikä tarvinnut jännittää tai pelätä että tekisi jotain väärin. Niin ihanan tavallisia kuin itsekin olen. Elämä oli hyvin leppoisaa. Niin kauan kuin sitä jatkui.

Elettiin vielä 'nuoruuden' vapaata aikaa. Oli omia juttuja, kavereita. Tietynlainen vapaus olla ja mennä.

Elämä ei kuitenkaan ollut aina ollut hänellä helppoa. Taustalla oli masennusta, väsymystä, epäonnistumisia.
Epävarmuus tulevasta. Se oli ehkä suurin koetinkivi.

Itse olin kuitenkin tavallaan 'vakaalla pohjalla', kävin töissä ja elätin itseni. Toisin kuin hän.
En tiedä, painostinko häntä liikaa juuri tämän asian tiimoilta.
Toki yritin olla kannustava ja rohkaiseva, mutta jotenkin se asia vain ei edennyt.

On taas niin vaikea sanoa, mikä oikeasti meni pieleen.
Muistan vain, kuinka toisinaan iltaisin nukkumaan mennessä itkin pahaa oloani. Itkin mutta en puhunut mitään.

Ehkä olimme kuitenkin liikaa eri maailmoista. En tiedä.
Niiden vuosien aikana kun olimme yhdessä, löysin kuitenkin sen puolen itsestäni, että on ihanaa olla omanlaisensa. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Jokaisella on vapaus olla aito oma itsensä.
Ja näiden vuosien aikana tapasinkin monta valloittavaa persoonaa. Oman tiensä kulkijaa.

Ehkä olin hänelle tietynlainen pelastaja, joka nosti hänet sieltä pahimmasta kuopasta sen reunalle ja hänen oli siitä parempi jatkaa matkaa taas eteenpäin. Omillaan. Hän ei ollut vielä valmis sitoutumaan sillä tavalla kuin itse olisin ollut. Ehkä myös itse kaipasin jo vakautta elämääni ja hänen kanssaan sitä en saanut.

Mutta hänelle kuuluu tänä päivänä hyvää, on avovaimo ja kaksi lasta. Elämä siis on kaiketi mallillaan.

Mitä seuraavaksi?

Olen ollut väsynyt jo jonkin aikaa ja tulin miettineeksi taas asiaa.

Väsymys ei yksin voi johtua tästä muutoksesta, joka elämässä on tapahtunut. Toki sillä on vaikutuksensa, mutta sen lisäksi yksi syy siihen on tyytymättömyys työhöni.

Aiemmin kirjoitinkin että olen pyrkinyt hallitsemaan mieleni niin, että teen sen minkä pystyn enkä yritä muuta. Mutta koska työyhteisö ei ole paras mahdollinen, tai siis lähinnä esimies, en ole täysin pystynyt noudattamaan tuota ajatustani.

Tässä viikko viikon jälkeen on ilmaantunut taas asioita, jotka saavat ihokarvani pystyyn ja mieleni mustaksi tähän työhön. Pitäisi olla tyytyväinen että on työpaikka, mutta tämä kyllä syö voimiani enemmän kuin tarpeeksi. Nyt siis pitäisi löytää voimia jostakin siihen, että miettisi mitä muuta sitä voisi tehdä. Voi kunpa tulisi joku joka hoitaisi tämän asian puolestani.

Menneet suhteet osa 1

Mietiskelin näitä menneitä suhteitani. Siis niitä, joita voi parisuhteeksi kutsua. Ei mitään teiniajan lyhyitä hullaantumisia vaan ihan oikeita suhteita.

Ensimmäinen parisuhteeni.
Aivan ihana poikaystävä.
Olin niin hullaantunut ja onnellinen kun hänet sain.

Hyvännäköinen. Hauska. Pukeutui hyvin. Huumorintajuinen. Siisti. Fiksu. Työssäkäyvä. Asiallinen. Rento.

Meillä oli laaja kaveripiiri, pääosin hänen puoleltaan. Osa vapaita, osa pariutui meidän yhteisten vuosien lopulla. Meillä oli tietyt perinteet, joita vietettiin. Ihanaa nuoruuden vapaata aikaa olla ja mennä. Näitä perinteitä aikoinaan kaipasin, sillä siihen ne jäivät eron myötä.

Mihin kaikki sitten päättyi?
Löysin tähän suhteeseen liittyvän tekstin jokin aika sitten.
Olimme yhdessä reilut viisi vuotta. Itselläni oli jonkinlainen kriisi jo kun olimme olleet yhdessä kolme vuotta. Siinä vaiheessa taisin ehdottaa asioita, jotka eivät häntä siinä vaiheessa miellyttäneet. Olisiko siinä jo pitänyt osata keskustella että onko meillä lainkaan yhteisiä ajatuksia tulevaisuuden suhteen? Kenties.
Mutta hetkeksi kaikki taas oli paremmin. Mutta jossakin vaiheessa kunnioitus minua kohtaan hävisi. Niin myös hellyydenosoitukset. Kaikki ei ollut kohdillaan. Ja kun tultiin tiettyyn pisteeseen, päätin että nyt riittää. Ja erosimme. Siinä se. Piste.

Ihmisessä ei ollut kertakaikkiaan mitään vikaa.
Luulen, että taustalla oli siinä vaiheessa tietynlainen sitoutumiskammo. Tiesin, että hänellä oli takanaan melko pitkä suhde, mutta itse asiassa koskaan en saanut selville, mikä siinä meni pieleen. Ehkä meidän suhteemme alkoi liian pian toisen päättymisen jälkeen? Mutta taustalla saattoi myös olla kolmenkympin kriisi ja halu elää vielä vapaana.
Ihan tarkkaan en siis osaa sanoa, mikä meni pieleen. Painostinko ottamaan seuraavan askeleen ja hän ahdistui? Kenties.

Hassua on, miten muistista pyyhkiytyy asioita. Yritin miettiä mm. sitä, miten meillä hoitui arjen askareet. Hän oli siisti ja siinä asiassa meillä tuskin oli mitään ongelmia. Mutta miten meillä pelasi ruokailut? Söimmekö yhdessä? Kuka meillä teki ruuat, molemmat varmaan? Muistan kyllä, että hänellä oli tietyt ruuat, joita hän kokkaili. Ehkä se meni siis fifty-fifty ja ehkä söimme myös yhdessä.

Oli miten oli. Vietimme hyviä aikoja yhdessä. Paljon hauskoja asioita joita muistella vanhana.
Vai miten on, saako vanhojen heilojen perään muistella? Kyllä saa. Minun mielestäni.
Ne ovat osa elämääni eikä niitä saa pois pyyhittyä. Jokaisesta hetkestä olen saanut jotain myöhempien matkojen varrelle ja haalin niitä muistoja, joita minulla on. Niin kauan kuin muistini pelaa.

Eron jälkeen olemme tavanneet ehkä yhden käden sormilla lasketun määrän, maksimissaan sen tuplamäärän. Eli hyvin vähän. Tiedän, että hänellä on tänä päivänä avovaimo ja kaksi lasta.

Menneet suhteet: mikä meni pieleen ja mitä pitäisi oppia...

Osui silmiini Facebookissa linkki, jossa on merkit hyvästä kumppanista:  Juttu täällä

Pitihän se tietysti avata ja lukea.
Jäin oikein miettimään, mikä omissa suhteissani on mennyt pieleen.
Onko vika ollut kumppanissa (eli ei ole täyttänyt yllä olevan linkin KAIKKIA kriteereitä, hah) vai minussa vai molemmissa?

Sieltähän löytyi siis myös Miksi rakkaus kuolee? 6 yleistä syytä
sekä 8 asiaa, jotka tapahtuvat silloin, kun suhde on vakaalla pohjalla

Löytyihän noista kohdista aina jokin mikä piti paikkansa eri suhteiden kohdalla...


Ainakin varmasti se, että olen ollut ilmeisesti liian vaativa tai painostava.
Se nyt ei suoraan ollut noissa, mutta se on omasta mielestäni yksi vika minussa.
Sekä tietyllä tavalla tarve muuttaa toista. Lähinnä ehkä ulkoisesti esim pukeutumisen suhteen.
Jee, hyvä minä.
Itse olen asunut hyvin pitkään omillani, jolloin olen oppinut pärjäämään ja tekemään asioita itse. Olisikohan tämä vaikuttanut tapaani elää? Siihen, että halusin asioiden olevan tietyllä tavalla. Ehkä sitä odotti toiselta samaa, eikä ajatellut toisen luonteen olevan niin erilainen ettei kaikki mene aina odotusten mukaan.

Millä tavalla sitten olen ollut vaativa?
Olen vaatinut ottamaan askelen eteenpäin ja hankkimaan yhteisen asunnon, raha, vaatinut toista harkitsemaan muuttoa toiselle paikkakunnalle minun töideni takia, raha, kehottanut toista ryhdistäytymään oman työnhaun suhteen, raha, ottamaan osaa arjen askareisiin,  raha, olemaan läsnä...

Se, miksi tuolla välissä kummittelee aina raha, johtuu siitä, että ikävä kyllä, se on ollut aika merkittävässä roolissa varsinkin viimeisessä suhteessa. Asioihin olisi varmasti pitänyt hakea apua hyvissä ajoin, mutta toisaalta mietin, oliko jossakin mielen sopukoissa ollut jo tieto, että kaikesta huolimatta tämä tarina päättyy näin? Aina välillä tätä mietin ja kyllä, tavallaan suhteessa oli paljon asioita, joita ei yksinkertaisesti voinut tai kannattanut korjata. Lähtökohdatkin oli jo ehkä pielessä. Oli vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu.

Mutta vielä on mietittävää, mikä niissä suhteissa meni pieleen?
Näihin palaan varmasti myöhemmin... Mietin niitä vielä.

Tällaista suhdetta etsin vielä:

"Hyvässä parisuhteessa vallitsee vastavuoroisuus. Kunnioitan sinua enkä samalla hylkää itseäni. Kannan vastuun itsestäni ja annan sinun tehdä samoin. En pyri muuttamaan sinua enkä tee sinusta syypäätä omiin ongelmiini. Tiedän mihin minä lopun ja mistä sinä alat. Tällaisessa suhteessa vallitsee terve erillisyys, joka johtaa kykyyn kokea läheisyyttä. Paradoksaalisesti erillisyys siis on läheisyyden edellytys."

20 merkkiä

Löysin netistä listan:
"20 merkkiä siitä, että on päästettävä irti ja jatkettava eteenpäin". (20 merkkiä) :


Irtipäästäminen ei tarkoita luovuttamista. Joillakin asioilla vain sattuu olemaan ”viimeinen käyttöpäivä”.

20 merkkiä siitä, että on aika toimia ja päästää irti:

1. Ajatuksesi harhailevat enemmän muistoissa kuin nykyhetkessä.
2. Tilanne aiheuttaa enemmän kipua kuin iloa.
3. Odotat, toivot ja anot, että ihminen, paikka tai tilanne muuttuisi.
4. Olet omahyväinen, tylsistynyt ja harmistunut.
5. Kuvio ei muutu, vaikka yrität korjata sitä.
6. Sinusta tuntuu, että kukaan ei kunnioita eikä kuuntele sinua. Tunnet olosi yksinäiseksi.
7. Tilanne estää sinua muuttumasta ja olemasta oma itsesi.
8. Jäät odottamaan ja toivomaan, että asiat kääntyisivät parempaan päin.
9. Itket enemmän kuin naurat ja rakastat.
10. Tunnet itsesi uupuneeksi emotionaalisesti, henkisesti ja fyysisesti.
11. Olet menettänyt intohimosi ja hilpeytesi.
12. Ydin uskomuksesi ja arvosi ovat muuttuneet ja uhraat sen, mitä oikeasti olet.
13. Et pidä enää hauskaa.
14. Pelkäät, että tämä on parasta, mitä tulet saamaan.
15. Piilottaaksesi kivun, pakotat itsesi hymyilemään.
16. Kadotat itsesi ja lakkaat unelmoimasta.
17. Pidät kiinni pelosta tuntematonta kohtaan.
18. Tunnet sisimmässäsi, että pidät kiinni sellaisesta,  josta tulisi päästää irti.
19. Vapauden tunne tuntuu laajalta ja avoimelta.
20. Uskot parempaan elämään.

Lähde: www.mindbodygreen.com


Luin kaikki kohdat ja totesin, että näistä aika moni piti omalla kohdalla paikkani eläessäni parisuhteessa.
Nyt oli siis jo aikakin päästää irti ja jatkaa matkaa.

Jostain tuli myös mieleeni tämä kappale joka sopii tähän:

Lauri Tähkä: Orjanruusu