Hyvää Uutta Vuotta 2016 !

Joulun aika meni ja pian saadaan vastaanottaa uusi vuosi.

Olkoon se meille kaikille antoisa, täynnä iloa ja riemua,
hyviä hetkiä ja onnellisuutta!

Hyvää alkavaa Uutta Vuotta kaikille!

Kolme yötä jouluun...

Niin, ajatella että jouluaatto on kolmen yön kuluttua ja ulkona näyttää... No jaa, melko synkältä.

Osui silmiini kuva joka kuvastaa kieltämättä hyvin tätä talvea:

Onko näin, löytyykö miehiä lukijoiden joukosta...?!

Piti käydä lueskelemassa nopeasti nuo Iltalehden uutiset ja näinkin tärkeän jutun sieltä löysin:

7 asiaa, joita mies ei myönnä oikeasti kaipaavansa

Löytyykö lukijoista miehiä, jotka voisivat kommentoida, onko asia näin? :)

Loputon pimeys...?

Kun ikkunasta katsoo ulos, siellä näyttää pääosin tuolta kuin kuvassakin. Pimeää on aamulla, pimeää on päivällä ja pimeää on illalla. Niinkuin yöllä.
Tuuli piiskaa sadepisarat ikkunoihin.
Kylmä tuuli ja kosteus tuntuu luissa ja ytimissä asti.

Ja jouluun on enää reilut kaksi viikkoa.
Näyttääkö joululta? Ei.

Omissa kuvitelmissani (kuten aina lapsuudessakin oli) joulu on aina puhtaan valkoinen, verhoutunut paksuun lumipeitteeseen. Siihen ei kuulu loputon pimeys. Eikä vesisade. Joulu on lunta, valoa ja yhdessäoloa.

Mutta onneksi joulun voi tehdä myös sisätiloihin. Niin huoneisiin kuin sydämiin.
Kodin voi pukea jouluun ja unohtaa sen pimeyden mikä seinien ulkopuolella on.

Omaan jouluun kuuluu kynttilät, koristeet, leivonnaiset, lähimmäiset, itsetehdyt kortit, rauhoittuminen.

Tämän vuoden lahjat on hankittu ja paketoitu. Pieniä muistamisia on vielä työn alla joita lapsen kanssa yhdessä askarrellaan.

Ensimmäiset joulutortut on syöty ja piparit paistettu. Joulumarkkinoilla käyty.
Nyt odotellaan aattoa ja paljon lunta.

Kylmiä totuuksia...mutta miten välttää ne...?

Ulkonakin on kylmää ja niin on tällä listallakin kylmiä totuuksia

( Kymmenen kylmää merkkiä siitä, että suhde on todella ohi ).

Osui ja upposi. Ei ehkä ihan kaikki mutta melkein.

Kun tätä listaa luki, niin välttämättä nousi mieleen ajatus, että millä nämä kylmät karikot voisi välttää? Itseään pitäisi muuttaa niin, että hyväksyy ihmisen sellaisena kuin hän on eikä ainakaan yritä muuttaa toista. Eli valintakysymys. Valitse mahdollisimman hyvin sellainen tyyppi, jota ei tarvitse muuttaa. Niinkö helppoa se on?

Millä suhteessa saisi ylläpiderttyä hyvää fiilistä, sellaista kuin alkuvaiheessa? Eittämättä eteen tulee arki jota eletään, mutta pitäähän sitä olla jotakin sellaista, jolla se arkikin voisi olla juhlaa. Eikö vain?

Ehkä se on juurikin sitä, että arvomaailmat, ajatukset ja toiveet elämän suhteen ovat mahdollisimman samanlaiset. Toisen seurassa on hyvä olla tilanteessa kuin tilanteessa, omana itsenään. Toinen antaa sitä tukea ja turvaa, jota tarvitaan kun alamäkiä tulee. Yhdessä tasa-arvoisina tehdään työtä tulevaisuuden eteen, jotta toinen ei tunne itseään ainoaksi tekijäksi parisuhteen ja arkisten askareiden kanssa.

Satuin myös katsomaan yhden jakson ohjelmaa 'Totuuden treffit' (olikohan nimi oikein).
Ei huonompi ajatus, että heittää kaiken peliin heti. Siinä sitä sitten on valinnan edessä että ota tai jätä. Toimisikohan se?

Paljon on vielä pohdittavaa, ennenkuin on valmis mihinkään uuteen miesrintamalla.
Kaikki on hyvin näin. Yksin. Toistaiseksi.

Viikonloppu leppoisissa tunnelmissa

Niin taas yksi viikonloppu vierähti ja huomenna koittaa arki.

Oli ihanan rauhallinen viikonloppu, ei ollut mitään suunnitelmia ja mentiin fiiliksen mukaan.
Ihanaa kun ei ollut kiire mihinkään. Sai heräillä rauhassa, syödä aamupalan ja lukea lehden, ihmetellä maailmanmenoa ja ottaa ihan leppoisasti.
Koneenkin avasin vasta nyt.

Jokin aika sitten tuskailin joululahjojen kanssa ja nyt olen edistynyt asioissa jo eteenpäin. Olen saanut kasattua listaan jo melko hyvin lahja-ajatukset niille, joille lahjoja hankin eli nyt enää edessä on vain niiden hankinta. Tänä vuonna pitää välttää tilattavia hankintoja kun ei tiedä, kauanko postilakko kestää...

Tänään pitää mennä ajoissa nukkumaan, jotta aamulla jaksaa nousta uuteen viikkoon.

Kestävä parisuhde....mistä se on tehty?

Bongasin Iltalehden sivuilta jutun ( Löytyy täältä ) "Kestävän parisuhteen avaimia".

Olihan se pakko klikata auki ja lukea.

Kopioin tekstin myös tähän ja kommentoin hieman omia ajatuksiani siihen. Kaikki viittaukset eivät ole omaan parisuhteeseen liittyviä, vaan jonkun verran ajatuksia syntyi myös muiden lähipiirin henkilöiden kokemuksista.

Mutta kunpa kaikki olisikin aina niin yksinkertaista kuin mitä se tutkijoiden jutuissa on...


Kestävän parisuhteen avaimia: Hyväksy, arvosta ja ilahduta

Lapin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kaarina Määttä on tutkimuksissaan perehtynyt satojen suomalaisten parisuhteisiin.

Huumori, nauru ja toisen ilahduttaminen ovat toimivia tapoja rakentaa kestävää parisuhdetta.
Suomalaisilta saadun aineiston perusteella hän on löytänyt avaimia, joilla parisuhteen saa vakaaksi ja rakkauden kestämään. Määttä esitteli näitä pitkissä suhteissa elävien kertomuksiin perustuvia avainia Mielenterveysmessuilla Helsingissä.

1. Erilaisuuden ja muuttumisen hyväksyminen

Määtän mukaan samankaltaisuus on yleisin kumppanin valintakriteeri. Ihmiset kuitenkin muuttuvat, ja pitkässä suhteessa on pystyttävä hyväksymään toisessa tapahtuvat muutokset. Toista ei voi muokata mielensä mukaiseksi. Lisäksi matkassa on aina mukana yllätyksiä. Etukäteen ei voi esimerkiksi tietää, kuinka toinen suhtautuu vaikkapa vanhemmuuteen tai ikääntymiseen. Muutosten hyväksymiseen tarvitaan kompromisseja, joustavuutta ja tinkimistä.
à Tässä sanotaan että ihmiset muuttuvat mutta aina toisinaan sitä kuulee sanottavan ettei ihminen mihinkään muutu. Olen aina ollut sitä mieltä, että kyllä muuttuu. Tai no, en tiedä olenko aina ollut mutta viime aikoina kuitenkin. Sitä on tapahtunut lähipiirissä ja siksi siihen uskon. Ja kun oma puoliso muuttuu sellaiseksi, joka on niin vastaan omaa maailmankuvaa ja kaukana omasta itsestään, ei siinä ole helppoa "vain hyväksyä" tämä muutos. Jos se rikkoo itseään niin paljon että on paha olla. Jäisinkö siihen loppuelämäksi ja hajoittaisin itseni? En. Ajatus on niin järjetön, että eläisin elämää jossa on paha olla. Että teksiin sen säilyttääkseni parisuhteen tai lasten takia. Kuten olen aiemmin todennut, uskon olevani paljon parempi äiti kun saan takaisin vapauden olla oma itseni. Vaikka se pahalta kuulostaa (ja itsekkäältäkin ehkä). Mutta uskon tähän että meidän on parempi näin kuin entisessä. Ajan kanssa, askel askeleelta.

2. Kyky nauttia arjesta

Monen elämänasenne on se, että täällä ollaan vain kerran ja siksi kaikki on otettava irti. Tasaista arkea rutiineineen ei kannata kuitenkaan väheksyä. Määttä muistuttaa, että elämä rakentuu uusien kokemusten lisäksi erilaisista rituaaleista, vaikkapa yhteisistä tavoista viettää jotain juhlia tai muita vuoden mittaan eteen tulevia tapahtumia. Näiden rituaaleja ja rutiineja kaivataan usein liiton päätyttyä, sillä ne ovat suhteen peruspalikoita. Arjessa eletään usein työn uuvuttamina ja väsyneinä, ja juuri silloin rakkaus on kaikkein arvokkainta.
à Kun elämä kulkee samaa rataa päivästä toiseen, välillä kaipaa jotain piristystä. Pystyn hyvin elämään sitä "tylsää arkea" ja oikeastaan nautinkin siitä ettei iltapäivisin tarvitse hötkyillä mihinkään. Mutta toisinaan on kiva tehdä jotain muutakin ja poiketa rutiineista. Parisuhteessa olin se, joka aina mietti jotain pientä ja kivaa (ei siis jatkuvasti, satunnaisesti esimerkiksi viikonloppuun), ja se oli toisinaan aika ahdistavaa. Miksi minun piti aina olla se, joka ehdotti että mennäänkö sinne tai tehdäänkö näin? Ja varsinkin jos vastauksena on "en tiedä, en jaksa" tms. Kiva olisi ollut joskus kuulla toisen sanovan että hei, lähdetäänkö vaikka metsäretkelle tai uimaan. Tehdä välillä jotain muutakin kuin olla kotona.

3. Rakkaudentunnustukset ja kyky ilahduttaa

Rakkaus kannattaa osoittaa sekä sanoilla että teoilla. Arjestakin nauttii enemmän, jos osaa ilahduttaa toista pienilläkin keinoilla. Määttä neuvoo vaikkapa jättämään hänelle kuohuviinipullon keittiöön ilman mitään erityistä syytä. Myönteisten tekojen lisäksi rakkautta ruokkivat myönteiset ääneen lausutut sanat. Ääneen lausuttu kiitos tekee ihmeitä: on tärkeää antaa toiselle tunnustusta aina, kun siihen on aihetta. Pienetkin myönteiset eleet rakentavat suhteeseen rakastavaa ilmapiiriä.

Huumorin ja naurun merkitystä ei kannata vähätellä. Monille pitkissä parisuhteissa eläville on kehittynyt yhteisiä vitsejä, joita muut eivät ehkä ymmärrä. Heille ne ovat kuitenkin tärkeä tapa osoittaa yhteenkuuluvuutta.
à Kuinka monesti sitä olisikaan ollut iloinen saadessaan jotain yllättävää keskelle arkea. Minulle olisi riittänyt suklaapatukka, kukkakimppu, omatoimisuus asioissa... 

4. Tietoinen sitoutuminen kumppaniin

Parisuhde voi kestää, vaikka se olisikin solmittu lyhyen tuntemisen jälkeen. Määttä painottaa sitoutumisen merkitystä. Kestävän parisuhteen avaimiin kuuluu tahto ja kyky omistautua sekä sitoutua suhteeseen. Molemmat tekevät selkeän päätöksen suhteensa vaalimisesta ja säilyttämisestä, ja tämän myötä uskalletaan myös rakentaa yhteistä tulevaisuutta.
à Kukapa ei ainakaan alussa ajattelisi, että tässä se nyt on. Loppuelämän kestävä suhde. Sitoutuu ja omistautuu kunnes... Ei se aina vain riitä. Eiköhän erotilastotkin sen jo kerro. Ikävä kyllä.

5. Itsensä ja toisen arvostaminen

Ihmisen on helpompi hyväksyä toisen virheet ja vajavaisuudet, kun hän on tasapainossa itsensä kanssa. Kumppanin rakkaus on loistava voimavara, ja häneltä saa tukea omille toiveilleen sekä itsensä kehittämiselle. Hän voi olla tukipiste silloin, kun edessä on uusia haasteita. Mutta myös puolisoa on arvostettava, sillä toisen arvostaminen on tärkeää suhteen säilymisen kannalta.
à Kuulostaa hyvältä, kumpa omalla kohdallani olisi myös ollut näin. Että olisin saanut vahvan tuen jotta olisin voinut miettiä uutta suuntaa työrintamalla. Olisin niin kaivannut kannustusta ja rohkaisua, sekä sen, että toinen olisi sanonut teen kaikkeni jotta taloudellisesti pystymme tämän vaiheen yli elämään. Itse annoin niin paljon mutta mitä sain?

6. Vastoinkäymisten keventäminen

Kukaan ei välty vaikeammilta ajoilta, ja toiselta saatu tuki sekä lohtu ovat silloin tarpeen. Suhde kestää, kun taakat kannetaan yhdessä ja toista pyritään auttamaan niistä selviämisessä.
à Kaikki varmasti näin tekevät. Tai ainakin pyrkivät tekemään. Mutta aina sekään ei riitä. Tai miten suhtautua siihen, kun toinen sulkeutuu eikä halua ottaa vastaan minkäänlaista apua tai tukea? Muuttuu aivan eri persoonaksi kuin mitä hetki sitten oli. Tekee asioita joita ei olisi voinut koskaan kuvitellakaan hänen tekevän.

7. Erimielisyyksien sietäminen ja selvittäminen

Riitoja ja konflikteja tulee aina väistämättä eteen. Hyvässä suhteessa ne pystytään kuitenkin käsittelemään, eikä erimielisyyksiä mielellään lakaista maton alle piiloon. Määtän tutkimuksiin osallistuneiden parien mukaan kestävissä suhteissa sopuisia kausia on ristiriitoja enemmän. Tärkeintä on siis se, että myönteiset asiat koetaan vaa'assa painavampina. Professorin mukaan on tärkeää luoda yhdessäolon nautintoja ja tarjota toiselle ainutlaatuisia hetkiä, joita ei koe ilman kumppania.
à Kyllä. Aika, jolloin sopuisia kausia oli erimielisyyksiä enemmän, oli alussa ja se oli ihanaa ja erimielisyydet normaalia. Mutta kun tuli aika, jolloin elettiin ristiriitaisessa ja painostavassa ilmapiirissä, ei siinä sietokyky enää venynyt niin paljon että siinä olisi voinut jatkaa. Myönteisyys muuttui negatiivisuudeksi ja ahdistus valtasi mielen. Pitääkö sitä sietää? 

8. Molemmille sopiva suhteen muoto

Ei ole yhtä ainoaa tapaa elää kestävässä parisuhteessa. Jotkut viettävät paljon aikaa yhdessä, toiset enemmän erillään. Yhtä ainoaa tapaa ei ole. Eikä välttämättä siksi yleispäteviä neuvojakaan. Esimerkiksi eräs Määtän tutkimuksessa mukana ollut 65 vuotta naimissa ollut pariskunta oli ainakin sitä mieltä, ettei suhteen onnistumisen eteen voi oikeastaan antaa neuvoja - ainakaan sellaisia jotka kaikille sopisivat.
à Niin, tässä kiteytyy se, että eihän kukaan voi niitä ohjeita ja neuvoja antaa onnistuneelle parisuhteelle. Miksi niitä sitten tutkitaan ja tehdään listoja siitä, kuinka ne saadaan toimimaan? Kyllä jokainen varmasti parhaansa tekee, että oma suhde kantaisi loppuelämän, niin myötä- kuin vastamäessäkin. Mutta se ei silti riitä. Ihmiset eroavat.

Uusi viikko edessä

Edellisessä postauksessani mainitsin totaalisesta väsymyksestäni.
Varsinkin sunnuntaiaamu oli aivan käsittämättömän hankala, että pääsin edes ylös sängystä ja että oikeasti heräsin. Aamupalakaan ei oikein maistunut, ei edes se kahvi mikä kuuluu normaaleihin rutiineihin ja on melkein se pakonomainen asia joka aamu.

Mutta pääsin kuin pääsinkin ylös sängystä ja heräsinkin jossain vaiheessa aamupäivän aikana. Päivä kuitenkin meni hyvin leppoisissa tunnelmissa ja illalla päätin mennä ajoissa vielä nukkumaankin. Nyt aamulla olikin jo erilainen olotila herätessä, vaikka en mikään aamuihminen olekaan.

Ehkäpä eilinen väsymys oli ansaittua ja se hankala herääminenkin. Takana kuitenkin aika raskas viikko, joten olisiko nyt alkanut viikko taas hitusen parempi. Ainakin niin toivon.
uskon, että nämä tällaiset pienet kuopat kuuluvat matkaan, jota kuljetaan eteenpäin. Mutta niistä pääsee taas ylös ja voi jatkaa hetken hieman tasaisemmalla maalla.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Enää reilu viisi viikkoa jouluun!

Pari askelta taaksepäin...

Tämä viikko on ollut todella raskas. Olen ollut niin väsynyt ja lopen uuvuksissa kaikkeen. Jopa kaupassa käyntiä venytin ja venytin kunnes oli aivan pakko.
Eikä tätä tilannetta nyt ainakaan helpota tuo ulkona vallitseva pimeys, jonka viime päivinä on kruunannut myös sade.

Jollain tavalla ajatuksenkulkukin on ihan jumissa. Vaikka tekisi mieli kirjoittaa ja purkaa ajatuksia, tuntuu sekin mahdottomalta.

Kunnon loma olisi nyt paikoillaan jotta saisi nollattua tilanteen.
Tai edes jotakin aivan yltiöpäisen piristävää toimintaa.

Nyt on myös hetki, jolloin kaipaan kainaloa, johon voisin käpertyä. Vahvoja käsivarsia, jotka puristaisivat ja viestittäisivät että kaikki muuttuu parempaan.

Joulu lähestyy...

Yleensä olen hyvissä ajoin liikkeellä joululahjojen hankinnan kanssa ettei kaikki kasaudu tähän marras-joulukuulle.
Toisin on tänä vuonna. Jopa ideoiden suhteen.
Tänä vuonna lyö niin tyhjää niiden suhteen että huh huh.

On kummilapsia, sisarusten lapsia ja se omakin lapsi, joille jotakin pientä ja hyödyllistä tulisi hankkia. En pidä siitä, että ostetaan turhanpäiväistä krääsää nurkkiin vaan haluan lahjan olevan hyödyllinen, mutta saajalle iloinen asia.

Vinkkejä otetaan vastaan ikäskaalaan 1 - 16 vuotiaat :))

Joka vuosi olen myös mukana jollain tavalla antamassa jouluiloa niille, joilla ei itsellään ole mahdollisuutta joulua järjestää.
Olen ollut viemässä jouluruokia perheille, pieniä paketteja lapsiperheille, lastensuojelun lapsille jouluiloa jne.
Tänä vuonna ajattelin osallistua hankkimalla joulukukan yksinäiselle vanhukselle.

Haastan kaikki muutkin mukaan näihin talkoisiin, niitä on monenlaisia tarjolla!

Ohi syyskuuun, läpi repaleisen lokakuun...

Niin se aika rientää ja on jo marraskuu.
Reilu seitsemän viikkoa ja on jouluaatto.
Kuulostaa aika hurjalta.

Ulkona ei kovin marraskuiselta näytä. Tai no, pimeää ainakin iltaisin on.
Minkälainen sen marraskuun kuuluisi  olla?
Ainakin lapsuudessa oli aina jo talvi marraskuussa, viime vuosina sitä talvea ei juurikaan ole näkynyt. Vain mustaa, märkää, pimeyttä...
Toivottavasti tänä vuonna saamme nauttia talvesta ja saisimme valkean joulun.

Ihania uutisia

Sain kuulla, että eräs tuttavani odottaa ensimmäistä lastaan. He ovat jo vuosien ajan käyneet erilaisissa hoidoissa ja useamman kerran on munasoluja saatu luovuttajilta, mutta yksikään raskaus ei ole vielä onnistunut. Mutta nyt, lopultakin. Kaikkien vuosien ja yritysten jälkeen heille on vihdoin tulossa perheenlisäystä :)

Kyseinen nainen on kanssani samanikäinen eli ei mikään niin nuori vaan riskisynnyttäjä jo. Aloinkin miettimään, pystyisinkö itse vielä tällä iällä kantamaan lasta sisälläni yhdeksän kuukauden ajan ja ennenkaikkea, jaksaisinko käydä synnytyksen läpi. Tuskinpa. Vaikka oma raskauteni olikin aikoinaan helppo, tuskin se toinen olisi kun ikääkin on jo sen verran.

Mutta tuttavalleni toivon kaikkea hyvää odotukseen ja tulevaan vauva-arkeen! :)

Kehon epätasapaino

Huh huh. Onpas jollain tavalla raskas viikko menossa.
Väsymyksen lisäksi on muutoinkin huono olo ollut jo melkein koko viikon.

Olen kärsinyt jo vuosien ajan tiettyjen ruoka-aineiden sopimattomuudesta kropalleni ja luulen, että nyt olisi taas aika tarkastaa oma ruokavalio. Tiedän, että kroppani reagoi tällä tavalla myös stressiin ja murheisiin, joten pelkkä ruokavalio ei välttämättä auta. Mutta syytä olisi kuitenkin tarkistaa sekin taas kuosiin.

Lisäksi se energiahoito olisi nyt paikallaan. Jos saisi pienen avun keholle myös sieltä.

Voi kunpa tämä olotila helpoittaisi pian...

Tällaiseen pitää päästä!

Ehdottomasti.
Kun vain sopiva aika löytyy, menen tällaiseen: "Akasha-energiakorjaus"

Hieman ehkä jännittää, että mitä sieltä paljastuu, mutta tällä hetkellä kaipaan tietnylaista 'puhdistautumista' keholleni.

Voi kunpa pääsisin tällaiseen pian! :)

Irtiottoa vailla

Nyt olisin niin isosti irtioton tarpeessa tästä arjesta. Tai lähinnä työstä.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, haluaisin löytää uuden suunnan työrintamalle, mutta jollakin tavalla olen aivan jumissa tämän asian kanssa. En tiedä yhtään, mihin suuntaan nyt pitäisi lähteä ja mitä oikeastaan haluaisin. Tai tavallaan tiedän, mitä haluan, mutta kuinka sen saa käytännössä toimimaan. Ja mistä sellaisen työn oikein löytäisi. Se on tavallaan sekoitus erilaisia asioita, joten se ei olekaan niin yksinkertainen juttu.

Toki elämäntilanne vaikuttaa myös siihen, ettei kaikkeen ole mahdollisuuksia, esimerkiksi heittäytyä yrittäjäksi tai ottaa vastaan jotain satunnaisia työkeikkoja. Tällä tavalla varmasti saisin yhdistettyä ne eri osa-alueet yhteen, mutta... Olisipa se niin helposti toteutettavissa kuin kirjoitettavissa tähän...

Yhteenvetoa menneistä suhteista ja mitä tulisi tehdä toisin

Piti kaivaa vanhat valokuva-albumit ja miettiä asioita. Niitä vanhoja aikoja ja suhteita.

Nyt kun olen niitä läpikäynyt täällä aiemmissa kirjoituksissani ja päässäni, pitäisi miettiä mikä niissä meni pieleen...
Mitä voisin tehdä toisin, että ehkä vielä joskus löytäessäni rinnalleni miehen, saisin parisuhteen toimimaan?

Uskon, että miehellä on tässä suhteessa myös vahva asema saada se toimimaan, kaikki ei ole minusta kiinni niinkuin joskus on tuntunut.
Halu olla oma itsensä ja elää myös omaa elämää, mutta antaa aikaa minulle ja minun tekemisilleni.
Näin erään kirjoittaneen tuoreesta avioliitostaan: "yksi tärkeimpiä asioita mitä tuoreessa avioliitossani arvostan on yhteisyyden ja erillisyyden tasapaino".


Tämä on yksi asia, joka viimeisessä suhteessani ei toteutunut.
Aiemmissa suhteissani se toimi, meillä oli omat asiat joiden parissa vietimme aikaamme ja tietysti meillä oli sitä yhteistä aikaa ja tekemistä. Mutta olimme kuitenkin yksilöitä sellaisina kuin halusimme olla ja annoimme toistemme sitä myös olla.

Viimeisimmässä suhteessani koin tekeväni väärin jos vietin aikaa kodin ulkopuolella johtuen siitä, että toisinaan sain sellaista sanatonta viestintää että tunsin tekeväni jotain väärää. Ne huokaukset ja katseet, kun ilmoitin meneväni vaikka lenkille ja toisen tehtävä oli laittaa iltapala ja muut toimet valmiiksi. Huh huh. Ja kun aikansa tyytyy tähän, sulkeutuu kuoreensa olematta oma itsensä, ahdistus kasvaa ja ihminen muuttuu joksikin sellaiseksi mitä ei oikeasti ole. Ja vain jotta sen toisen olisi hyvä olla eikä itse joutuisi kritiikin kohteeksi.

Ihan ensimmäisen suhteen kohdalla uskon vahvasti siihen, että minä yksin en täysin ollut syyllinen siihen että suhde loppui ja päätin siitä suhteesta lähteä ja että se päätös oli yllättävä monelle ulkopuoliselle. Jopa varmasti kumppanilleni. Ulkoisesti kaikki näytti olevan kunnossa (pätee kyllä muihinkin suhteisiini).
Siinä suhteessa olin itse valmis jatkamaan ja ottamaan askeleen eteenpäin eli olin valmis ostamaan yhteisen asunnon, mutta toinen ei ollut. Hän ei tiennyt mitä haluaa vaikka sitä kysyin enemmän kuin kerran. Uskon vahvasti jonkin asteen ikäkriisiin joka oli lähestymässä. Ja vapauden kaipuuseen vielä kun siihen oli mahdollisuus.
Kumppanini oli lähes täydellinen. Puuttui vain kunnioitus minua kohtaan ja halu jatkaa yhteistä matkaa eteenpäin.

Nyt vuosien jälkeen tunnustan, että toisessa parisuhteessa olisin voinut tehdä asioita hieman eri tavalla. Olihan taustalla masennusta ja uupumusta, joka oli niin tuoreessa tilassa, että asiat olisi alkujaan jo pitänyt hoitaa eri tavalla. Mutta toisaalta, toinen ei asioista puhunut, enkä itsekään siinä vaiheessa osannut niitä käsitellä ja elimme elämää eteenpäin. Alkuun olimme kuitenkin hyvin onnellisia, jossakin vaiheessa suhde kuihtui eikä jäljelle jäänyt sitä hyvää oloa jota olin osakseni saanut.

Tässä suhteessa uskon tulleeni jossakin vaiheessa liian vaativaksi toisen suhteen, sillä itse olin elämässä tilanteessa jossa olin saanut opinnot valmiiksi ja olin työelämässä, arki kulki 'normaalia' rataa. Toisella taas ei ollut työtä ja tuntui, että hän ei asian eteen mitään tehnytkään. Sen asian olisin voinut siis hoitaa paremmin, eli-ei-niin-vaativalla-ja-painostavalla-tavalla.

Mutta en usko, että se oli yksin se syy, että suhde kuivui kasaan. Väliin tuli jotain muutakin, jota ikävä kyllä ei koskaan käyty läpi. Tosi asiassa en siis osaa sanoa, miksi lopulta erosimme. Siitä puuttui se jokin. Yksi syy on varmasti taas se, että kaikesta huolimatta itse olin valmiimpi jatkamaan jo elämää eteenpäin. Perustamaan perheen. Rauhoittumaan aloilleni. Mutta toinen ei.

Keskustelun puute oli siis yksi ongelma tässä suhteessa. Oma vaikeneminen kun tunsin pahaa oloa. Toisen vaikeneminen omista haluistaan.

Viimeinen parisuhde olikin melkoinen myllerrys monin tavoin.

Tiedän, että olin siinä liian pitkään ja tein itselleni vain hallaa jatkamalla sitä vaikka pahalta tuntui jo pidemmän aikaa. Tiedostan tämän suhteen kohdalla sen, että olen tietyllä tavalla liian kiltti, ajattelen liikaa muita ja sitä, miltä heistä tuntuu ja miten kaikki vaikuttaa heihin. En ajatellut tarpeeksi itseäni. Johtuiko kenties siitä, että jossain vaiheessa hukkasin itseni, lakkasin olemasta minä? Ei pelkästään. Se on luonteessa. Halu auttaa muita ja pitää muista huolta.

Suhde alkoi jo väärällä tavalla, aivan liian nopeasti ja väärältä pohjalta. Sen odotukset olivat jossain mitä ei voitu koskaan saavuttaa. Oma luottamus siihen, että pystyn korjaamaan ne virheet joita havaitsin jo alkuvaiheessa. Toisen ajatus siitä, että elämä jatkuu alkuhuumassa lopun elämää.
Oli suhteessa toki hyvääkin, mutta ehkä kuitenkin taustalla oli liian paljon sellaista joka rasitti sitä alusta asti ja teki siitä lopulta mahdottoman.

Sanotaan ettei ihminen muutu. Kyllä muuttuu.
Itse muutuin tämän suhteen aikana joksikin mitä en oikeasti ole. Jouduin peittelemään ajatuksia jotka olivat minun, pitämään sisälläni asioita joita olisin halunnut jakaa, olla kommentoimatta tavalla jolla olisin halunnut...
Toinen taas muuttui omalla tavallaan aivan eri persoonaksi kuin mikä hän oli suhteen alussa.

Sain kuulla olevani vaativa ja kontrolloiva. Kyllä, varmasti olinkin. Mutta tästäkin keskusteltiin ja asioihin ei siltikään tullut muutosta, vaikka pallo olisi ollut vapaasti otettavissa haltuun. Se tuli aina lopulta minulle takaisin. Nostin sen siitä lattialta kun kukaan muu ei sitä ottanut.

Eikä voi yksin syyttää lasta, joka olisi minut muuttanut ja parisuhteen rikkonut. Kyllä siinä molemmilla meistä varmasti oli osansa. Ongelmia oli jo ennen lastakin. Usein se vain tuntui siltä, että minä olin kaiken pahan alku. Sain kuulla että ajattelin vain lasta ja lapsi oli kaikessa etusijalla.

Viimeisessä suhteessa keskusteltiin, ei ehkä tarpeeksi mutta keskusteltiin kuitenkin. Paremmin kuin ehkä aiemmissa suhteissa. Mutta silti tiedostan pitäneeni asioita liikaa sisälläni, joten kun vielä sen aikaisen vaiheen keskustelutaidon löytäisi ja pystyisi ajoissa purkamaan tunteitaan eikä pitämään niitä liikaa sisällään. Siinä on opittavaa ja parannettavaa.

Ennen kaikkea pitäisi muistaa olla oma itsensä, eikä antaa kenenkään muuttaa itseään.
Eikä yrittää muuttaa toista.
Vapaus omaan tilaan ja aikaan. Omiin harrastuksiin, ystäviin ja hemmotteluun.

Älä anna kenenkään kadottaa itseäsi.

Radiosta soi juuri sopivasti aika hieno kappale aiheeseen liittyen:

Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla



"Meistä jokainen on polku jonnekin
Mutta viisaus on siinä, että ymmärtää Ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa"

Nyt tuntuu ja tuoksuu syksyltä

Ihanan leppoisa viikonloppu takana. On ollut mukavaa kun ei ole tarvinnut kiiruhtaa mihinkään vaan on voinut vapaasti hengähtää.

Tänään on ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sateinen sää ja nyt syksyn tuntee ja jopa haistaakin lapsen märistä vaatteista pihaleikkien jälkeen :)

Pyrin harjoittamaan kiitollisuutta päivittäin, joskus ikävä kyllä tulee olotiloja kun vain nalkuttaa ja valittaa.

Tällä hetkellä kuitenkin olen kiitollinen kiireettömyydestä, syksyn kauneudesta, väriloistosta, terveydestä, lapsesta, perheestä, sukulaisista, ystävistä, naapureista, työpaikasta, asunnosta, vapaudestani. Kaikesta siitä mitä olen saanut elämäni aikana. Niin hyvistä kuin huonoista hetkistä. Siitä että saan elää.

KIITOS. KIITOS. KIITOS.

Ajatuksen kulkua...

Ei ole mitään niin tähdellistä kerrottavaa, kunhan vain kirjoittelen asioista joita mieleen putkahtaa :)

Pääasiassa kuljen kävellen töihin ja joskus saatan hypätä bussiin. On hauska huomata, miten erilaisen näkökulman samalle reitille saa kun istuu korkeammalla. Huomaa asioita, joita ei kävellessään huomaa. Tai itse asiassa, osan niistä näkisi jos nostaisi katseen maasta ja katsoisi myös sivuille :)

Samoin huomasin yhtäkkiä että eräät puut olivat tiputtaneet jo kaikki lehdet maahan. Sanon eräät, koska olen ilmeisesti ollut biologian tunnilla unessa enkä osaa nimetä kyseisiä puita... :)
Mutta yllättävää on myös se että olemme jo reilusti lokakuun puolen välin yli ja puissa on edelleen huomattavan paljon lehtiä! Se hämmästyttää suuresti.

Olo kuin pikkutytöllä

En ole etsimässä itselleni uutta miestä, vaan aion rauhassa elää elämääni eteenpäin hetken itsekseni ja samalla miettiä, mitä oikeasti haluan jos joskus vielä parisuhteeseen ryhdyn.

Mutta lähipiirissäni on eronnut mieshenkilö, en edes tiedä onko jo uudessa suhteessa vai edelleen sinkku, mutta kuitenkin. Hänessä on jotakin sellaista joka saa aina hyvälle tuulelle.

En siis tunne henkilöä kovinkaan hyvin, en tiedä miksi heidän liittonsa päättyi eroon tms. mutta joka tapauksessa, hän on kyllä aika ihastuttava tapaus.

En ajattele, että hänen kanssaan tulisi koskaan mitään, mutta on ihanaa kun on joku päiväunien kohde olemassa :)
Olo on siis kuin pikkutytöllä, kun häntä ajattelen.

Syksyinen tie...

Luin uusimmat päivitykset blogeista Eronnut mies ja Fenix - tuo tuhkasta noussut.

On ihanaa huomata että samanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä löytyy ympäriltä, vaikka he ovatkin minulle täysin tuntemattomia.

Voin hyvin samaistua heihin, sillä olen niin nauttinut ihanista syysilmoista ulkoillen ja katsellen ihania, värikkäitä puita. Ja vaikka nautin suuresti yksinolosta, olisi ihanaa jos voisi kulkea tuolla raikkaassa syyssäässä jonkun kanssa käsi kädessä ja illalla käpertyä yhdessä sohvalle viinilasien kanssa.

Ja pidän niin suunnattomasti päivistä, jolloin ei ole mitään ohjelmaa vaan voi mennä ja tehdä fiiliksen mukaan tai olla vain. Olen mielestäni onnistunut siinä, että osaan nauttia arjen hetkistä ilman jatkuvaa painetta siitä, että jotakin olisi koko ajan tehtävä. Jos jokin asia jää juuri nyt tekemättä, niin mitä sitten. Sen voi hoitaa myöhemminkin.

Illan loppuun vielä koskettava kappale Anssi Kela - Piirrä minuun tie

Tuntemuksia tällä hetkellä

Aika on kulunut vauhdikkaasti viime aikoina, en tiedä mihin se on kadonnut. Se vain kulkee eteenpäin ja itse yrittää pysyä parhaansa mukaan menossa mukana.

Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut viime aikoina, mutta juuri nyt mietin, että olo on jollakin tavalla kevyt (aamulla vaaka kyllä näytti jotain muuta... :) ).
Vaikka mitään muutoksia ei ole tapahtunut minkään asian suhteen, tuntuu jollain tavalla huolettomalta.

Ja hyvähän se niin on.
Vaikka aina on jotakin pientä murheen aihetta arjen pyörittämisessä, juuri nyt tuntuu hyvältä.
Olisi ihanaa huomata, että se olisi enne jostain hyvästä asiasta joka on tapahtumassa :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Nautitaan ihanasta syksystä.

Menneet suhteet osa 3

Viimeisin parisuhteeni. Avioliitto joka päättyi eroon.

Listalla kolmas parisuhteeni.

Muistan ensikohtaamisen.

Niin erilainen tapaus kuin aiemmat.
Tällä kertaa en hullaantunut kuin aiemmin. Tällä kertaa kaikki lähti niin eri tavalla. Luulin olevani jo kypsä. Luulin hänen olevan kypsempi ja valmiimpi.

Suhteen alussa ilmaantui jo merkkejä, joita myöhemmin ajateltuna olisi pitänyt varoa ja jättää peli siihen. Mutta kuvittelin näiden asioiden muuttuvan parempaan kun olemme yhdessä. Toisin kävi.

Minusta tuli kuulemma vuosien mittaan vaativa. Hankala. Kontrolloiva.
Lapsi kuulemma muutti minut ja lapsesta tuli numero yksi.
Mutta niinhän se on, äitinä tunsin tärkeimmäksi asiaksi kasvattaa lapseni ja antaa hänelle parhaan mahdollisen huomion. Ensimmäiset vuodet sujuivat kuitenkin hyvin, myös parisuhteessa.
Jossain vaiheessa parisuhde muuttui ja kuoli pois.
Minä muutuin. Hän muuttui.
Vaikka sanotaan ettei ihminen mihinkään muutu. Kyllä muuttuu, sanon minä.

Mutta suhteen taustalla vaikutti erilaiset ja monet asiat vahvasti.
Oli mustasukkaisuutta, liian paljon erilaisuutta luonteissa, persoonallisuudessa, tavassa olla ihmisten kanssa, siinä kuinka olimme kasvaneet erilaisissa ympäristöissä, kuinka yleensäkin olimme tottuneet elämään elämää...
Miehen hankala suhde ex-vaimoon ja heidän yhteisten lapsien tuomat haasteet. Olin liian kiltti monessa asiassa tähän liittyen. Tein paljon heidän eteen mutta itse en saanut mitään.

Paljon oli asioita, joissa piti olla varovainen. Siitä kenen kanssa oli kaveri, kenestä jutteli ja mihin sävyyn jotta ei tulisi väärinymmärretyksi. Se oli vaikeaa ymmärtää, olinhan elänyt jo ennen häntä, mihin pyyhkisin menneisyyteni jos toisinaan ei ilmi tulisi asioita jo eletystä elämästä?
Mutta yksinkertaisesti lakkasin olemasta itseni. Sosiaalinen ja iloinen persoona katosi johonkin.
Sitä vanhaa minää etsin nyt uudelleen.

Ongelmia tuotti myös taloudellinen tilanne jota puitiin moneen otteeseen. Sitä kautta myös muut ongelmat lisääntyivät ja muuttivat muotoaan ja vähitellen tuli tunne, että olin ainoa aikuinen koko perheessä joka pyörittää palettia parhaansa mukaan. Toinen oli paikalla mutta ei läsnä arjessa.

Kun kaikki asiat alkoivat olla haasteellisia, tuntui että parempi olisi päästää irti ihmisestä, jonka kanssa jossain vaiheessa ajatteli elävänsä elämänsä loppuun asti.
Kun ahdistus sisällä kasvaa päivä päivältä ja hetket, jolloin oltiin erossa tuntui mahtavalta, tuli tietty piste jossa päättää suhde.
Vaikka mukana on lapsi, oman hyvinvointini kannalta tämä oli paras päätös. Toivon mukaan ajan myötä myös lapselle pystyy kertomaan paremmin ne asiat, joiden vuoksi perhe hajosi. Eikä pelkästään sen, että rakkaus loppui.

Hyvää tässä erossa on kuitenkin se, että se tapahtui sovussa. Ja olemme väleissä eron jälkeen.

Aika riipaisevat sanat

Niin tuli itku tätä kuunnellessa...

Yö - Minne tuulet vie

Kiitos!

Havahduin kävellessäni töihin, että ehkä olemme lapseni kanssa ottaneet yhden askeleen eteenpäin tässä muutoksessa.

Kesäloman jälkeen oli hetkiä, joskus useammankin kerran viikossa, kun väsymyksestäni johtuen itkin kun hän kiukutteli ja mikään ei ollut hyvin. Tällaista ei ole itse asiassa tapahtunut enää muutamaan viikkoon. En edes muista, milloin viimeksi.

Vaikka itse tiedostan olevani väsynyt, huomaan että arki sujuu kuitenkin jo paremmin kuin muutama kuukausi sitten.

Olen todella kiitollinen, että huomasin tämän muutoksen. Usein sitä vain elää huomaamatta hyviä asioita joita ympärillä tapahtuu. Ja tämä on mielestäni oikein hyvä asia huomata ja olla kiitollinen.

Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Ehjäksi - Kertomus hyvästä erosta // julkaisupäivä tänään

Aiemmin mainitsin lukeneeni artikkelin (Aiheesta luettua) jossa kerrottiin naisesta (Heli Thoren) joka kirjoitti kirjan eronsa kokemuksista ja haastatteli muita eronneita myös siihen.

Tänään on tuon kirjan julkisupäivä, pitänee kaivaa kirja jostakin sillä vaikuttaa mielenkiintoiselta luettavalta.

Tässä artikkeli, jossa kirjasta otteita: Ehjäksi - Kertomus hyvästä erosta



Itse täytyy sanoa, että ei ole tullut mieleenikään harrastaa mitää yhden illan juttuja laastarina suhteen päättymiselle. Nuorempana sitä ehkä tulikin tehtyä niin, mutta tällä hetkellä on jo kypsempi ja sen verran aikuinen ja kasvanut, että siihen en enää ryhdy. Enkä siis ole ryhtynytkään. Nyt aion ottaa rauhallisesti ja katsoa, mitä elämä eteen tuo. Juuri tällä hetkellä en edes osaa kaivata parisuhdetta, vaan nautin siitä että saan itse rakentaa omaa arkea ja omaa kotia.
Nautin 'vapaudestani' olla ja elää niinkuin itse juuri nyt haluan. Toki enemmän haluaisin vapaa-aikaa olla ja liikkua, mutta lapsen kanssa se nyt ei ihan ole mahdollista. Kyllä senkin aika vielä tulee.
Kuten myös se päivä, kun kaipaan yhä enemmän toista ihmistä rinnalleni, mutta juuri nyt sen aika ei ole.

Ote ylhäällä mainitusta artikkelista ja kirjasta:

"Tärkein opetus on helppoa sanoa, haastava toteuttaa, mutta hyvin oleellinen: Itsestä löytyvä onni on kaikkein kestävintä laatua.

Hetkellä, jolloin tunnet olevasi rakastettu, tuntemasi rakkaus ei tule mistään ulkopuolelta, vaan se on sinussa."

Mitä seuraavaksi? - mietityttää aina vaan...

Muutama viikko sitten kirjoittelinkin jo tästä aiheesta Mitä seuraavaksi? ja se pyörii nyt aina vain enemmän ja enemmän mielessä. Voisi ehkä olla parempi saada välillä jotain muuta mietittävää, sillä tämä asia tuntuu junnaavan vain paikoillaan.


En tiedä, olisiko apua jos asiasta keskustelisi jonkun asiantuntijan kanssa vai mitä asialle oikein tekisi? Tuskinpa kukaan tulee ovenikaan taakse hakemaan minua unelmatyöhöni. Tai ei ainakaan vielä tähän päivään mennessä ole tullut.


En vain oikein tiedä, mikä taho osaisi asiassa auttaa? Olen joskus keskustellut asiaan liittyen jonkun kanssa ja tuntui että se oli yhtä tyhjän kanssa. Lähinnä se meni siihen tyyliin että itseltäni kysyttiin jotain ja siihen asiantuntija totesi että kuulostaa hyvältä. Itse kaipaisin sellaista syvällistä pohdintaa, missä asiaa kunnolla pohditaan ja mietitään joka kantilta ja sitten niitä eri vaihtoehtoja löytyisi joita voisi miettiä ja työstää.

Itselläni on kuitenkin kokemusta aika lailla mutta se niiden saaminen esimerkiksi työhakemukseen on vaikeaa. Kun ei mitään romaania viitsisi laittaa luettavaksi, sitä kun kukaan tuskin edes vaivautuu katsomaan jos hakemuksessa on useampi sivu. Ja siihen päälle vielä pitäisi miettiä itselleen sopiva hinta. Ei ole helppoa.

Uskaltaakohan sitä kirjoittaa...

Heti kun tämän kirjoittaa, käy niin että ollaan samassa tilanteessa kuin viikko sitten... ;)

No, kirjoitan kuitenkin.

Meillä on siis mennyt nyt melkein koko viikko todella hienosti pikkuihmisen kanssa. Hän on ollut todella hyväntuulinen ja iloinen, herännytkin jopa omatoimisesti muutamana aamuna.
En tiedä, alkaako siis pikku hiljaa helpottamaan hänellä tämä muutos, jonka keskellä elämme.
Hän on hyvin voimakkaasti reagoinut tietyin sanoin ja teoin viime aikoina ja uskon sen johtuvan tästä uudesta elämäntilanteesta.

Mutta nyt toivon, että pienin askelin menemme eteenpäin tässäkin asiassa :)

Elämä on nyt

Silmiini osui niin ihana teksti, että pakko jakaa se täällä.

Tämän kun muistaisi aina, niin hienoa!

"Kellon viisarit ovat rauenneet,

eikä aika kahlitse enää.

Elämä ei ole sitten joskus – elämä on nyt." 

Korun voi tilata täältä (kuva lainattu myös sivuilta)

Luonnon ihanuus ja rauhoittava voima

"Hyvä päivä, 

sen teemme itse, 
kukaan ei pilaa päiväämme jos niin päätämme, 
kohtaa vain myönteisiä ihmisiä, 
päätä, kukaan ei pilaa päivääsi, elämääsi, 
ole vain onnellinen jokaisesta hetkestä, 
vaikka olet yksin, 
siitäkin voi nauttia, 
siis nauti."

(tuntematon)


Rentouttaa päästä rantaan istumaan ja kuuntelemaan hiljaisuutta.
Korvissa vain tuulen suhina ja vesi joka lyö rantakallioon.

Olen pyrkinyt käyttämään vapaa-aikaani siihen, että hiljennyn istumaan veden ääreen. Vain katselemaan sitä ihanaa maisemaa joka edessä avautuu ja kuuntelemaan luonnonääniä.
Olisi ihanaa jos siihen olisi mahdollisuus joka päivä, nauttia hetki kiireettömyydestä ja antaa ajatusten kulkea vapaana raikkaassa ilmassa.

Olen viime aikoina opetellut nauttimaan pienistä asioista, joilla saa voimaa arkeen. Se voi olla rauhallinen kahvihetki, lehden lukeminen, musiikin kuuntelu, kotiaskareiden parissa mietiskely. Yrittänyt opetella elämään niin, että nauttii hetkistä joita elämä eteen tuo. Pyrkinyt pääsemään eroon negatiivisuudesta, jota aika ajoin ilmaantuu ja jossakin vaiheessa huomasin sitä olevan liikaa elämässäni. Tämä on yksi askel kohti vanhaa minää, jossa ilolla ja positiivisuudella oli enemmän tilaa.

Menneet suhteet osa 2

Jatkan miettimällä menneitä suhteitani.

Toinen parisuhteeni.

Ne silmät. Kirkkaansiniset.
Muistan ensikohtaamisen. Etenkin ne silmät.
Muistan myös sen päivämäärän.

Niin erilainen tapaus kuin edellinen.

Jälleen hullaannuin ja olin onnesta sekaisin saadessani hänet itselleni.

Persoonallinen. Hauska. Huumorintajuinen. Fiksu. Rento.



Mukava perhekin tuli kaupan päälle. Oli ilo olla heidän luonaan. Heidän luonaankin sai olla oma itsensä eikä tarvinnut jännittää tai pelätä että tekisi jotain väärin. Niin ihanan tavallisia kuin itsekin olen. Elämä oli hyvin leppoisaa. Niin kauan kuin sitä jatkui.

Elettiin vielä 'nuoruuden' vapaata aikaa. Oli omia juttuja, kavereita. Tietynlainen vapaus olla ja mennä.

Elämä ei kuitenkaan ollut aina ollut hänellä helppoa. Taustalla oli masennusta, väsymystä, epäonnistumisia.
Epävarmuus tulevasta. Se oli ehkä suurin koetinkivi.

Itse olin kuitenkin tavallaan 'vakaalla pohjalla', kävin töissä ja elätin itseni. Toisin kuin hän.
En tiedä, painostinko häntä liikaa juuri tämän asian tiimoilta.
Toki yritin olla kannustava ja rohkaiseva, mutta jotenkin se asia vain ei edennyt.

On taas niin vaikea sanoa, mikä oikeasti meni pieleen.
Muistan vain, kuinka toisinaan iltaisin nukkumaan mennessä itkin pahaa oloani. Itkin mutta en puhunut mitään.

Ehkä olimme kuitenkin liikaa eri maailmoista. En tiedä.
Niiden vuosien aikana kun olimme yhdessä, löysin kuitenkin sen puolen itsestäni, että on ihanaa olla omanlaisensa. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Jokaisella on vapaus olla aito oma itsensä.
Ja näiden vuosien aikana tapasinkin monta valloittavaa persoonaa. Oman tiensä kulkijaa.

Ehkä olin hänelle tietynlainen pelastaja, joka nosti hänet sieltä pahimmasta kuopasta sen reunalle ja hänen oli siitä parempi jatkaa matkaa taas eteenpäin. Omillaan. Hän ei ollut vielä valmis sitoutumaan sillä tavalla kuin itse olisin ollut. Ehkä myös itse kaipasin jo vakautta elämääni ja hänen kanssaan sitä en saanut.

Mutta hänelle kuuluu tänä päivänä hyvää, on avovaimo ja kaksi lasta. Elämä siis on kaiketi mallillaan.

Mitä seuraavaksi?

Olen ollut väsynyt jo jonkin aikaa ja tulin miettineeksi taas asiaa.

Väsymys ei yksin voi johtua tästä muutoksesta, joka elämässä on tapahtunut. Toki sillä on vaikutuksensa, mutta sen lisäksi yksi syy siihen on tyytymättömyys työhöni.

Aiemmin kirjoitinkin että olen pyrkinyt hallitsemaan mieleni niin, että teen sen minkä pystyn enkä yritä muuta. Mutta koska työyhteisö ei ole paras mahdollinen, tai siis lähinnä esimies, en ole täysin pystynyt noudattamaan tuota ajatustani.

Tässä viikko viikon jälkeen on ilmaantunut taas asioita, jotka saavat ihokarvani pystyyn ja mieleni mustaksi tähän työhön. Pitäisi olla tyytyväinen että on työpaikka, mutta tämä kyllä syö voimiani enemmän kuin tarpeeksi. Nyt siis pitäisi löytää voimia jostakin siihen, että miettisi mitä muuta sitä voisi tehdä. Voi kunpa tulisi joku joka hoitaisi tämän asian puolestani.

Menneet suhteet osa 1

Mietiskelin näitä menneitä suhteitani. Siis niitä, joita voi parisuhteeksi kutsua. Ei mitään teiniajan lyhyitä hullaantumisia vaan ihan oikeita suhteita.

Ensimmäinen parisuhteeni.
Aivan ihana poikaystävä.
Olin niin hullaantunut ja onnellinen kun hänet sain.

Hyvännäköinen. Hauska. Pukeutui hyvin. Huumorintajuinen. Siisti. Fiksu. Työssäkäyvä. Asiallinen. Rento.

Meillä oli laaja kaveripiiri, pääosin hänen puoleltaan. Osa vapaita, osa pariutui meidän yhteisten vuosien lopulla. Meillä oli tietyt perinteet, joita vietettiin. Ihanaa nuoruuden vapaata aikaa olla ja mennä. Näitä perinteitä aikoinaan kaipasin, sillä siihen ne jäivät eron myötä.

Mihin kaikki sitten päättyi?
Löysin tähän suhteeseen liittyvän tekstin jokin aika sitten.
Olimme yhdessä reilut viisi vuotta. Itselläni oli jonkinlainen kriisi jo kun olimme olleet yhdessä kolme vuotta. Siinä vaiheessa taisin ehdottaa asioita, jotka eivät häntä siinä vaiheessa miellyttäneet. Olisiko siinä jo pitänyt osata keskustella että onko meillä lainkaan yhteisiä ajatuksia tulevaisuuden suhteen? Kenties.
Mutta hetkeksi kaikki taas oli paremmin. Mutta jossakin vaiheessa kunnioitus minua kohtaan hävisi. Niin myös hellyydenosoitukset. Kaikki ei ollut kohdillaan. Ja kun tultiin tiettyyn pisteeseen, päätin että nyt riittää. Ja erosimme. Siinä se. Piste.

Ihmisessä ei ollut kertakaikkiaan mitään vikaa.
Luulen, että taustalla oli siinä vaiheessa tietynlainen sitoutumiskammo. Tiesin, että hänellä oli takanaan melko pitkä suhde, mutta itse asiassa koskaan en saanut selville, mikä siinä meni pieleen. Ehkä meidän suhteemme alkoi liian pian toisen päättymisen jälkeen? Mutta taustalla saattoi myös olla kolmenkympin kriisi ja halu elää vielä vapaana.
Ihan tarkkaan en siis osaa sanoa, mikä meni pieleen. Painostinko ottamaan seuraavan askeleen ja hän ahdistui? Kenties.

Hassua on, miten muistista pyyhkiytyy asioita. Yritin miettiä mm. sitä, miten meillä hoitui arjen askareet. Hän oli siisti ja siinä asiassa meillä tuskin oli mitään ongelmia. Mutta miten meillä pelasi ruokailut? Söimmekö yhdessä? Kuka meillä teki ruuat, molemmat varmaan? Muistan kyllä, että hänellä oli tietyt ruuat, joita hän kokkaili. Ehkä se meni siis fifty-fifty ja ehkä söimme myös yhdessä.

Oli miten oli. Vietimme hyviä aikoja yhdessä. Paljon hauskoja asioita joita muistella vanhana.
Vai miten on, saako vanhojen heilojen perään muistella? Kyllä saa. Minun mielestäni.
Ne ovat osa elämääni eikä niitä saa pois pyyhittyä. Jokaisesta hetkestä olen saanut jotain myöhempien matkojen varrelle ja haalin niitä muistoja, joita minulla on. Niin kauan kuin muistini pelaa.

Eron jälkeen olemme tavanneet ehkä yhden käden sormilla lasketun määrän, maksimissaan sen tuplamäärän. Eli hyvin vähän. Tiedän, että hänellä on tänä päivänä avovaimo ja kaksi lasta.

Menneet suhteet: mikä meni pieleen ja mitä pitäisi oppia...

Osui silmiini Facebookissa linkki, jossa on merkit hyvästä kumppanista:  Juttu täällä

Pitihän se tietysti avata ja lukea.
Jäin oikein miettimään, mikä omissa suhteissani on mennyt pieleen.
Onko vika ollut kumppanissa (eli ei ole täyttänyt yllä olevan linkin KAIKKIA kriteereitä, hah) vai minussa vai molemmissa?

Sieltähän löytyi siis myös Miksi rakkaus kuolee? 6 yleistä syytä
sekä 8 asiaa, jotka tapahtuvat silloin, kun suhde on vakaalla pohjalla

Löytyihän noista kohdista aina jokin mikä piti paikkansa eri suhteiden kohdalla...


Ainakin varmasti se, että olen ollut ilmeisesti liian vaativa tai painostava.
Se nyt ei suoraan ollut noissa, mutta se on omasta mielestäni yksi vika minussa.
Sekä tietyllä tavalla tarve muuttaa toista. Lähinnä ehkä ulkoisesti esim pukeutumisen suhteen.
Jee, hyvä minä.
Itse olen asunut hyvin pitkään omillani, jolloin olen oppinut pärjäämään ja tekemään asioita itse. Olisikohan tämä vaikuttanut tapaani elää? Siihen, että halusin asioiden olevan tietyllä tavalla. Ehkä sitä odotti toiselta samaa, eikä ajatellut toisen luonteen olevan niin erilainen ettei kaikki mene aina odotusten mukaan.

Millä tavalla sitten olen ollut vaativa?
Olen vaatinut ottamaan askelen eteenpäin ja hankkimaan yhteisen asunnon, raha, vaatinut toista harkitsemaan muuttoa toiselle paikkakunnalle minun töideni takia, raha, kehottanut toista ryhdistäytymään oman työnhaun suhteen, raha, ottamaan osaa arjen askareisiin,  raha, olemaan läsnä...

Se, miksi tuolla välissä kummittelee aina raha, johtuu siitä, että ikävä kyllä, se on ollut aika merkittävässä roolissa varsinkin viimeisessä suhteessa. Asioihin olisi varmasti pitänyt hakea apua hyvissä ajoin, mutta toisaalta mietin, oliko jossakin mielen sopukoissa ollut jo tieto, että kaikesta huolimatta tämä tarina päättyy näin? Aina välillä tätä mietin ja kyllä, tavallaan suhteessa oli paljon asioita, joita ei yksinkertaisesti voinut tai kannattanut korjata. Lähtökohdatkin oli jo ehkä pielessä. Oli vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu.

Mutta vielä on mietittävää, mikä niissä suhteissa meni pieleen?
Näihin palaan varmasti myöhemmin... Mietin niitä vielä.

Tällaista suhdetta etsin vielä:

"Hyvässä parisuhteessa vallitsee vastavuoroisuus. Kunnioitan sinua enkä samalla hylkää itseäni. Kannan vastuun itsestäni ja annan sinun tehdä samoin. En pyri muuttamaan sinua enkä tee sinusta syypäätä omiin ongelmiini. Tiedän mihin minä lopun ja mistä sinä alat. Tällaisessa suhteessa vallitsee terve erillisyys, joka johtaa kykyyn kokea läheisyyttä. Paradoksaalisesti erillisyys siis on läheisyyden edellytys."

20 merkkiä

Löysin netistä listan:
"20 merkkiä siitä, että on päästettävä irti ja jatkettava eteenpäin". (20 merkkiä) :


Irtipäästäminen ei tarkoita luovuttamista. Joillakin asioilla vain sattuu olemaan ”viimeinen käyttöpäivä”.

20 merkkiä siitä, että on aika toimia ja päästää irti:

1. Ajatuksesi harhailevat enemmän muistoissa kuin nykyhetkessä.
2. Tilanne aiheuttaa enemmän kipua kuin iloa.
3. Odotat, toivot ja anot, että ihminen, paikka tai tilanne muuttuisi.
4. Olet omahyväinen, tylsistynyt ja harmistunut.
5. Kuvio ei muutu, vaikka yrität korjata sitä.
6. Sinusta tuntuu, että kukaan ei kunnioita eikä kuuntele sinua. Tunnet olosi yksinäiseksi.
7. Tilanne estää sinua muuttumasta ja olemasta oma itsesi.
8. Jäät odottamaan ja toivomaan, että asiat kääntyisivät parempaan päin.
9. Itket enemmän kuin naurat ja rakastat.
10. Tunnet itsesi uupuneeksi emotionaalisesti, henkisesti ja fyysisesti.
11. Olet menettänyt intohimosi ja hilpeytesi.
12. Ydin uskomuksesi ja arvosi ovat muuttuneet ja uhraat sen, mitä oikeasti olet.
13. Et pidä enää hauskaa.
14. Pelkäät, että tämä on parasta, mitä tulet saamaan.
15. Piilottaaksesi kivun, pakotat itsesi hymyilemään.
16. Kadotat itsesi ja lakkaat unelmoimasta.
17. Pidät kiinni pelosta tuntematonta kohtaan.
18. Tunnet sisimmässäsi, että pidät kiinni sellaisesta,  josta tulisi päästää irti.
19. Vapauden tunne tuntuu laajalta ja avoimelta.
20. Uskot parempaan elämään.

Lähde: www.mindbodygreen.com


Luin kaikki kohdat ja totesin, että näistä aika moni piti omalla kohdalla paikkani eläessäni parisuhteessa.
Nyt oli siis jo aikakin päästää irti ja jatkaa matkaa.

Jostain tuli myös mieleeni tämä kappale joka sopii tähän:

Lauri Tähkä: Orjanruusu

Elokuun viimeinen - vielä on kesää jäljellä

Aika kuluu kuin siivillä, muutaman tunnin kuluttua on jo syyskuu. Mihin tämä aika kuluu?

Viime viikko meni silmänräpäyksessä, oli kaikenlaista ohjelmaa ja nyt kun uusi viikko alkaa, olenkin jo valmiiksi väsynyt... mitäköhän tästä vielä tulee... hieman on sellainen olotila että flunssa olisi tuloillaan joten sitäkin vastaan pitäisi taistella.

Muutoin oma olotila on melko tasainen. Välillä tulee hetkiä, jolloin tekisi vain nukkua ja toivoa, että tulisi joku joka huolehtisi askareista puolestani. Varsinkin niinä hetkinä, kun känkkä ränkkä astuu taloon ja omaa kärsivällisyyttä koetellaan. Joitakin kertoja on oma väsymys purkautunut itkuna lapsen edessä, kun ei vain ole jaksanut enää sitä jatkuvaa taistelua ja asioista vääntämistä. Mutta sallin sen. Onhan lapsellakin oikeus näyttää tunteensa, niin myös minullakin.

Mutta ihanaa on tämä kesäisen lämmin sää, josta saadaan ainakin muutama päivä nauttia ennen sateita.

"Lapsi kyllä opettaa äitiä herkistymään. Lapsen kanssa äiti oppii, että ei voi kontrolloida maailmaa. Lapsi repii esiin kaikki ne tunteet, joita äiti on hartaudella piilotellut vuosikausia. Lapsi avaa äidin olemaan aito ja valmis."
(löysin tekstin Hidasta elämää-yhteisön Fb-sivulta)

Näinhän se menee

Arkista aherrusta

Viimeisten vuosien aikana on sattunut ja tapahtunut paljon asioita, jotka ovat omalla tavallaan vaikuttaneet arkeen. Sitä on pinnistellyt viimeisillä voimillaan eteenpäin ja odottanut ihmettä tapahtuvaksi. On ollut pakko tavallaan luovuttaa sen suhteen ettei pysty ja kykene kaikkeen itse ja yksin.

Kaikkien tapahtumien kautta sitä vähitellen on alkanut miettiä, mikä on tärkeää ja mihin kannattaa panostaa. Kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä, ei hallita, ei kontrolloida. Olen opetellut siihen, että asioiden voi vain antaa olla eikä kaikesta tarvitse koko ajan murehtia. Jos jokin asia ei kerta kaikkiaan ole minun hallittavisa, se olkoon niin. Tämä tulee esille aika usein töissä. Olen pyrkinyt siihen, että en stressaa asioista niinkuin aiemmin tein. Teen sen minkä pystyn, loppu on muista kiinni.

Samaa pyrin noudattamaan myös kotona. Eihän se aina helppoa ole kun on yksin.
Sitä huomaa valittavansa pienistäkin asioista turhan paljon. Pitäisi vain antaa olla. Ei kaiken tarvitse aina olla juuri niin jämptisti. Nyt kun on vielä valoisaa ja lämmintä, ei ole ihan niin tarkkaa kuinka pitkään ollaan ulkona. Oma mokanihan se on kun mennään jo yliajalla ja kiukkua väännetään iltapuuhien kanssa. Ja sama homma aamulla kun pitäisi herätä päiväkotiin ja toinen huutaa että anna mun nukkua! Mutta olen jo hieman oppinut tässä uudessa arjessa, kuinka ne aamutkin saadaan suhteellisen kivuttomasti sen heräämistaiston jälkeen toimimaan. Pikkuhiljaa.

Rankinta tässä arjessa on se, että on yksin aikuisena.
Herätät, puet, viet päiväkotiin, menet töihin, haet päiväkodista, laitat ruuan, kuskaat harrastukseen, iltapala jne. Kaupassakin pitäisi käydä.
Milloin minä menen lenkille? Milloin minulla on omaa aikaa harrastaa?
Sitä ei ole. Se minulta puuttuu nyt. Ja sitä kaipaa muulloinkin kuin joka toinen viikonloppu.
Sitä, että joku muu tekisi asioita kanssani. Mutta tämä on tilanne nyt. Itse olen sen valinnut. Enkä saa siis valittaa. Elämä jatkukoon. Onhan minulla lapseni.

Aika osuvat sanat monelle...

Radiosta tuli biisi, jossa oli aika osuvat sanat monelle meistä:

Apulanta - Koneeseen kadonnut

Tästä on hyvä jatkaa lauantaita eteenpäin! :)

Tuntemuksia eron jälkeen

Viime päivinä olen lukenut muutamaa eri blogia eronneiden naisten ja miesten kirjoittamina. Itse olen sikäli 'ihanteellisessa' tilanteessa, että en koe olevani niin pahassa tilanteessa kuin he tekstien perusteella ovat olleet eronsa jälkeen. En tiedä, johtuuko se siitä, että omalla kohdallani asiaa tuli pohdittua niin pitkän aikaa ennenkuin lopullinen ero tapahtui. Olinko jo kauan aikaa sitten lähtenyt parisuhteesta joka meillä oli? Tämä oli 'helppo ja huojentava' irtiotto siitä arjesta, jota olimme eläneet jo pitkän aikaa.

En voi kuitenkaan sanoa, että tämä olisi helppoa ja kivutonta. Olo on tietysti vapaampi ja pystyn hengittämään helpommin ilman sitä tuskaa ja ahdiststa joka sisälläni oli entisessä yhteisessä kodissamme. Olen itkenyt ja tulen vielä monesti itkemään tätä. Eihän kukaan kuitenkaan halua lapselleen hajonnutta perhettä ympärilleen. Vaikka kuinka vakuuttaa itselleen, että tämä on loppujen lopuksi paras ratkaisu, on se aina oleva iso menetys lapselle, joka on viaton tässä tilanteessa. Ja jolle ei vielä voi kertoa sitä, miksi kaikki tämä tapahtui. Siihen hän on liian pieni.

Ja onhan arjen pyörittäminen yksin raskasta. Uuvuttavaa. Väsyttävää. Kaikki varmasti helpottuu ajan myötä, mutta tällä hetkellä tulee toisinaan niin voimaton olo, että tekisi mieli vain nukkua ja nukkua ja nukkua. Lapsi viettää joka toisen viikonlopun isänsä luona, joten pyöritän arkea siis koko ajan. Toivottavasti voimme jossakin vaiheessa kokeilla, miten sujuisi pidemmät pätkät isän luona ja saisin itselleni hieman enemmän omaa aikaakin.

Onneksi meillä kuitenkin on hyvät välit ex-mieheni kanssa eli en ole joutunut taistelemaan hänen kanssaan huoltajuus tms asioista. Molemmat asumme uusissa kodeissa ja lähellä toisiamme jolloin lapsen arki saadaan rullaamaan hyvin myös silloin, kun hän aloittaa koulun. Tai ainakin näin toivon :)

Aiheesta luettua

Itselleni ei tule Hesaria, mutta työkaveri oli tuonut työpaikan ruokapöydälle omansa.
Huomasin sen liitteen kannessa mielenkiintoisen otsikon ja lukaisin sen läpi.

Artikkeli löytyy täältä ja siinä onkin joku video mukana, joka pitääkin katsoa kun pääsee kotiin ja omaan rauhaan:

http://www.hs.fi/elama/a1439954485071

Artikkelissa mainitaan kirja, joka ei ole vielä ilmestynyt mutta pitänee ottaa lukulistalle (kun taas joskus intoudun lukemaan...) :)

Kuten myös seuraavat kirjat siihen samaan listaan:

• Ilona Rauhala: "Eron keskellä" ( http://www.hs.fi/elama/a1396413252229 )
• Anthony de Mello: "Havahtuminen"

Kuin omia ajatuksiani...

Löysin uuden blogin, jonka kahlasin läpi ahmien. Siinä oli niin paljon kaikkea sellaista, mikä tuntui kuin olisin voinut sen itse kirjoittaa. Ne olivat kuin omia ajatuksiani. Olisin voinut monta kohtaa siis ottaa tähän, mutta tämä oli se ensimmäinen joka kolahti ja siksi sen tähän laitan :)

Seuraava pätkä kopioitu blogista: http://fenixminussa.blogspot.fi/

"Mutta siihen yhteenvetoon: Nyt ja tulevaisuudessa haluan voida vähintäänkin näin hyvin, kuin nyt voin, toivottavasti vielä himpan verran paremmin. Toivon, että ihminen, jonka kanssa elämäni jaan, saa minusta esiin sen kaiken hyvän, mitä tiedän minussa asuvan: valoisuuden, elämänilon, kyvyn hullutella ja pitää hauskaa, taidon käyttäytyä hyvin ja kohteliaasti, halun tehdä hyvää pyyteettömästi, innon käydä keskusteluja yhteiskunnallisesti ajankohtaisista aiheista sekä tarpeen rakastaa ja tulla rakastetuksi, helliä ja tulla hellityksi, arvostaa ja tulla arvostetuksi, kunnioittaa ja tulla kunnioitetuksi ja lisäksi antaa ja ottaa vastaan. Toivon myös, että uusi parisuhde vahvistaa entisestään minussa rehellisyyttä, suoraselkäisyyttä ja suvaitsevaisuutta, mutta myös armollisuutta sekä itseä että toisia kohtaan. Parhaimmillaan uudessa parisuhteessa ei tarvitsisi vaatia, odottaa tai pelätä, vaan se syntyisi kahdesta ihmisestä ikäänkuin itsestään, ja saisi voimansa heidän välisestä energiastaan, siitä intensiivisestä kahden välisestä hyvinvoinnista, mitä ihmissuhde kauneimmillaan on. "

Lapsen ikävä isää...

Luin eilen illalla tekstiä, jossa eronnut äiti kertoo siitä, kuinka lapset itkevät ikävää isän perään lähes päivittäin.

Aloin ajattelemaan omaa lastani, jonka vahvasta luonteesta ei ota selvää milloin on normaalia käytösuhmaa ja milloin erosta johtuvaa oireilua.
Hän ei ole vielä kertaakaan sanonut, että olisi isää ikävä. Hän menee isänsä luokse joka kerta innoissaan, vaikka edellisenä iltana ensin on saattanut sanoa "en mene sinne enää, siellä on tyhmää". Olen ottanut myös sen linjan, etten kysele perään, miten teillä menee jne vaan annan heidän viettää omaa aikaansa ilman, että olen valvovana silmänä koko ajan.

Mutta siis. Onko lapsessani vikaa, kun hän ei kaipaa isäänsä ääneen? Vai onko hän kenties jo kasvanut siihen niin, että vaikka asuimme vielä kaikki yhdessä, äiti oli se jonka kanssa oltiin ja mentiin ja tehtiin asioita jo reilusti ennen eroa? Isä oli paikalla, mutta ei läsnä.

Olen myös niin onnellinen siitä ajasta, jonka saan olla yksin kun lapsi on isänsä kanssa. Joskus lukee/kuulee äitien sanovan ettei osaa olla kun lapsi ei ole kotona. Minä niin nautin niistä päivistä. Silloin ei tarvitse miettiä niin tarkkaan mitä ja missä ja milloin syödään tai mihin aikaan ollaan illalla kotona että päästään ajoissa nukkumaan jne. Vapauttavaa olla yksin :)

Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.

Lisää ajatuksia

Niin, ajatuksenani oli kirjoittaa tänne päässä pyörivistä ajatuksista, mitä uusi elämänvaihe saa aikaan.
Tunteita. Toiveita.
Aika näyttää mitä kaikkea.

Tällä hetkellä lähes kaikki on uutta. Mutta ihanin tunne on se, että on vapaa hengittämään.
Tarkoitukseni on löytää jälleen kerran se iloinen ja sosiaalinen itseni, joka joskus olin. Kunnes vuosien kuluessa se hävisi johonkin, huonon parisuhteen pyörteissä.
Nyt on tullut aika löytää se taas. Ja nauttia elämästä. Vaikka se välillä raskasta onkin.

Tähän "vapauden" hetkeen olen tietyllä tavalla valmistautunut jo pidemmän aikaa. Pohtinut sitä kauan, olisiko tämä se oikea ratkaisu. Ja loppuviimein uskon ja tiedän, että tämä on paras vaihtoehto. Vaikka arki onkin raskasta pyörittää yksin, uskon että se helpottuu päivä päivältä. Tai ainakin vuosi vuodelta lapsen kasvaessa.

Muistan joskus haaveilleeni useammasta lapsesta, en tiedä haaveilinko koskaan tietystä määrästä, mutta kuitenkin niin että saisi olla enemmän kuin yksi. Elämä johdatti vuosien aikana erilaisia polkuja, kuin mistä sitä nuorena haaveili, joten ensimmäinen (ja ainoa) lapsikin tuli maailmaan paljon myöhemmin kuin ehkä olin ajatellut. Tällä hetkellä olen oikeastaan tyytyväinen, että niitä on vain yksi. Toki toisinaan olisi paljon helpompaa, jos olisi leikkikaveri omasta takaa, mutta näillä mennään. Nyt on itsellä jo ikää sen verran, että toista lasta tuskin tulee hankittua.
Eihän ole edes miestä jonka kanssa sen hankkisin :) Ehkä siis joskus tulevaisuudessa miehen mukana tulee sopiva leikkikaveri omalle lapselle :)

Näillä eväillä taas jatketaan. Ehkä tänään. Ehkä huomenna.

Uuden edessä - onkohan minusta kirjoittajaksi?

Ajattelin kokeilla, olisiko tämä minun juttuni.

Löysin sattumalta, en edes muista enää millä hakusanalla hain ja missä yhteydessä, blogin jonka kahlasin läpi pikaisesti muutamassa päivässä. Blogi löytyy täältä: http://eronnut1973.blogspot.fi/
Siinä eronnut mies kirjoittamalla käy läpi eroaan ja sen mukanaan tuomia tunteita.

Eilen illalla menin sänkyyni eikä uni tullut heti. Mietin, pitäisikö minunkin yrittää kirjoittaa ajatuksia, joita päässäni pyörii. Olisinkohan sen tyyppinen? Mistä kirjoittaisin?

Eli nyt kokeilen. En rajaa blogiani mihinkään tiettyyn kategoriaan, mutta luultavasti tällä tavalla puran kaikkea sitä, mitä mielessäni nyt liikkuu kun olen ottanut askelen kohti uutta.
Sinkkuna. Yh-äitinä.

Ja kuten totean esittelytekstissäni, en ole mikään nettisurffaaja, mutta mieluusti lukisin muidenkin juttuja tai mielenkiintoisia artikkeleita, joita olette lukeneet. Eli vinkatkaa niistä minulle, jos ne jollakin tavalla liittyvät omiin teksteihini tai jos ajattelette että ne voisivat auttaa tässä tilanteessa, kun olen nyt.

Jatkan varmasti kirjoittelua illalla, tämä oli nyt tällainen kevyt aloitus.